436 valioliigaottelua on lukema, joka vetää hiljaiseksi. Sunnuntaina 45 vuotta täyttävä entinen tähtimaalivahti Jussi Jääskeläinen pelasi uran, jonka ytimessä oli jatkuva halu oppia uutta, mutta syvempi merkitys on aina sijainnut pelinurmen ulkopuolella, omassa perheessä.
Mikkelissä varttuneen Jääskeläisen ajoi jalkapallon pariin se puhtain, kavereiden kanssa pelaaminen. Seitsemänvuotiaana Mikkelin Kissoista alkanut ura jatkui 15-vuotiaana Mikkelin Palloilijoihin, jossa Jääskeläinen teki 17-vuotiaana veikkausliigadebyytin vuonna 1992.
– Mikkelin Palloilijoilla oli todella hyvä maalivahtivalmennus. Se auttoi paljon uran alkuaikana. Maalivahtivalmentaja Ilkka Vitikaisella oli tärkeä rooli. Hän oli oikeastaan suurin syy, miksi menin seuraan, Jääskeläinen sanoo MTV Urheilulle.
Ura Suomessa ja Veikkausliigassa huipentuivat Vaasassa voitettuun SM-hopeaan syksyllä 1997. Sen jälkeen Jääskeläistä ei ole Suomen kentillä nähty. Tie Boltoniin avautui alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa annetuilla näytöillä.
– Kykyjenetsijät olivat katsomassa niitä pelejä, joiden jälkeen heiltä tuli muutamia puhelinsoittoja. Menin viikoksi Norwichiin testijaksolle, jossa peliäni katsomassa käyneet Boltonin edustajat soittivat ja tarjosivat suoraan sopimusta. Testileirille lähtemisen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti.
Jääskeläinen muutti vaimonsa kanssa Boltoniin, jossa perhe asuu tänäkin päivänä. Ympäristö tuntui alusta asti oikealta. Lasten syntyminen ja pelien sujuminen juurevoittivat uuteen maaperään.
– Olimme neljä vuotta Mestaruussarjassa ennen nousua Valioliigaan ja etenemistä lopulta Eurooppaan. Seura kehittyi jatkuvasti. Tästä kaupungista on muodostunut hyvä koti vuodesta 1997 lähtien. Vaikka lähdin vuonna 2012 West Hamiin, perhe jäi Boltoniin, jonne matkustelin paljon viikoittain, Jääskeläinen kertoo.
A-maajoukkueura oli alkanut samassa rytäkässä Bolton-siirron kanssa vuonna 1997. Yksi ensimmäisistä otteluista sujui maineikkaassa Unkari-kotiottelussa vaihtopenkillä.
Menestyvä Bolton
Jääskeläinen sai nauttia vuonna 1874 perustetussa Bolton Wanderersissa laajan kannattajakunnan uskollisesta tuesta ja suosiosta. Seura on koostaan huolimatta kärsinyt kuitenkin Jääskeläisen mukaan aina sijainnistaan.
– Olemme tässä aivan Manchesterin vieressä, Liverpool ja Leeds ovat myös lähellä. Ehkä sen vuoksi seura ei koskaan pystynyt kasvamaan niin isoksi.
15 Bolton-vuoden aikana Valioliigan parhaisiin maalivahteihin kuulunutta Jääskeläistä vietiin huhuissa esimerkiksi Manchester Unitediin, Liverpooliin ja Manchester Cityyn. Pelaajan itsensä mukaan huhuissa ei kuitenkaan koskaan ollut totuuspohjaa.
– Ne olivat kaikki huhuja. Itse keskityin vain pelaamiseen ja annoin agentin hoitaa nuo asiat. Minulle asti ei tullut koskaan mitään tietoa noista joukkueista. Totta kai olisin ollut valmis lähtemään isompiin seuroihin, jos esimerkiksi joku edellä mainituista olisi lähestynyt.
– Samaan aikaan pitää muistaa, että olimme Boltonin kanssa neljä vuotta peräkkäin kahdeksan parhaan joukossa ja pääsimme kahdesti Eurooppaan. Meidän lisäksemme siinä onnistuivat ainoastaan neljä suurinta seuraa. Siinä mielessä ei ollut edes mitään halua siirtyä pois, Jääskeläinen muistuttaa.
Määrätietoisuus ja rauha kuvastivat Jääskeläisen olemusta maalinsuulla.
Pitkä taipale seurassa päättyi lopulta varsin luonnollisella tavalla. Kaikki kilpailut huomioiden 424 ottelun ajan Boltonia edustanut suomalainen aloitti kauden 2011-2012 ykkösvahtina, mutta loukkaantumiset nostivat unkarilaisvahti Adam Bogdanin Jääskeläisen edelle, joka ei enää kuulunut uuden päävalmentajan suunnitelmiin.
– Loppu ei jättänyt minulle ainakaan huonoa makua. Sain pelata loistavan uran Boltonissa. Jos uusi manageri ei halunnut tämäntyyppistä pelaajaa, minä en voinut asialle mitään. Boltonin jälkeen sain pelata West Hamissa vielä kolme todella hyvää kautta, joista puolitoista vuotta ykkösvahtina ja Valioliigassa vielä 40-vuotiaana.
West Hamiin siirtymisen taustalla oli toinen Jääskeläisen uran suurista valmentajista, Sam Allardyce. Kaksikon luottamus oli rakentunut Bolton-vuosina ja Jääskeläinen halusi työskentelemään ihmisten kanssa, jotka saavat hänestä parhaan irti. Kun Big-Sam esitti kutsun, Jääskeläinen ei epäröinyt myöntyä.
Peliuran viimeinen pysähdys Englannissa oli Wigan. Kaksi kautta, 48 pelattua ottelua ja sarjanousu Englannin ykkösliigasta Mestaruussarjaan.
– Halusin joukkueen kodin läheltä ja tunsin, että pystyin vielä pelaamaan, vaikka ikää oli yli 40 vuotta. Olin keskustellut aikaisemmin lopettaneiden pelaajien kanssa, jotka neuvoivat pelaamaan niin pitkään kuin vain pärjää. Tuli vietettyä kaksi mukavaa kautta siellä.
– Hauska tarina oli se, että Wigan osti rahavaikeuksissa olleen Boltonin harjoituskeskuksen. Lopetin siis urani Englannissa samassa harjoituskeskuksessa kuin aloitinkin vuonna 1997.
Uran aikakirjoihin merkittiin kaudelle 2017-2018 vielä valmentamiseen keskittynyt matka intialaisseura Atletico de Kolkataan. Ulkomaalaispelaajien rajoituksia koskenut sääntö vei Jääskeläisen tuolloin tolppien väliin vielä yhden ottelun verran.
– Teddy Sheringham soitti minulle ja kysyi, kiinnostaisiko minua lähteä valmentamaan Intiaan. Sitä mahdollisuutta ei oikeastaan voinut jättää käyttämättä.
Halu oppia uutta
Kipinä valmentamiseen kytee Jääskeläisen tulevaisuuskuvissa vahvana.
– Haluaisin takaisin valmennushommiin. Pitää selvittää, millaisia vaihtoehtoja olisi. Haluaisin antaa kokemustani muille maalivahdeille ja päästä mukaan hyvään valmennusryhmään. Voi olla, että muutamme parin vuoden päästä Suomeen. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo.
Periksiantamatonta työskentelyä on pidetty Jääskeläisen menestyksekkään uran peruskivenä. Mutta eikö sellainen löydy jokaiselta Valioliigaan hamuavalta maalivahdilta? Mistä Jääskeläinen hankki kilpailuedun maailman kovimpana pidetyssä jalkapallosarjassa?
– En usko, että työmoraalia löytyy kaikilta. Minulla oli taitotasoa torjua palloja, tasaisuutta, rauhallisuutta. Niistä muodostui viikkojen, kuukausien ja vuosien myötä rutiinia. Halusin jatkuvasti oppia lisää. Nöyryys ja työnteko ovat isoja asioita, mutta halu ja kyky oppia uutta eivät loppuneet minulta kertaakaan, vaikka olin pelannut ykkösjoukkueiden mukana 25 vuotta.
– Olen yrittänyt tehdä parhaani joka viikko. Joskus oli se lauantai, kun virhe tuli, mutta en oikeastaan ikinä ollut itseeni pettynyt, sillä tiesin tehneeni parhaani sillä viikolla ja valmistautuneeni niin hyvin kuin osasin. Sen vuoksi pystyin jättämään huonot ajat ja pettymykset aina vähän sivulle, Jääskeläinen kertoo.
Jääskeläinen pääsi takaiskuista nopeasti yli, sillä hän tiesi, miten huolellisesti hän oli otteluihin valmistautunut.
Allardycen lisäksi uransa toiseksi suureksi valmentajaksi Jääskeläinen nimeää Suomen A-maajoukkuetta valmentaneen Roy Hodgsonin. Jääskeläinen kantoi torjuntavastuun, kun Suomi jäi maalin päähän vuoden 2008 EM-kisoista.
Hodgson - joka ei ole urastaan ja tuloksistaan huolimatta saanut Suomessa aina varauksetonta hyväksyntää - nauttii Jääskeläisen silmissä suurta arvostusta.
– Minun tyyliini sopi todella hyvin se, miten Hodgson organisoi joukkueen. Hän oli valmentanut Inter Milanin kaltaisissa seuroissa, mutta sitä pitää kysyä lehdistöltä, miksi häntä ei ehkä osattu Suomessa jalkapalloilullisesti arvostaa. Urallani oli kaksi valmentajaa ylitse muiden, Sam Allardyce ja Roy Hodgson.
Koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeustilassa ja sen ulkopuolella Jääskeläisen arjen pääosan saa perhe. Viikonloput kuluvat jälkikasvun peleissä käyden, jalkapalloa yleisesti seuraten ja kotona puutarhaa ehostaen. Jääskeläisen kolme poikaa pelaavat niin ikään jalkapalloa. William, 21, nuorisomaajoukkueissa ja Englannin kakkosliigassa Crewe Alexandrassa.
Uraa kokonaisuutena summattaessa suomalaisen jalkapallon maalivahti-ikoni haluaa muistuttaa tärkeimmästä asiasta: kyseessä on vain ammatti. Hyvinvoinnin lähde on perhe.
– Ei peliurani ole mikään elämän tärkein asia. Tärkeintä on perhe. Se tuo tyytyväisyyden elämään. Heidän tukensa myös mahdollisti urani pituuden. Vaikka omat pelit menisivät miten hyvin, mutta omat perheasiat eivät ole kunnossa, en usko, että kukaan voi olla tyytyväinen.