Jääkiekon Champions Hockey Leaguen puolivälierien ensimmäiset osaottelut pelataan tiistaina. Mukana on vielä neljä suomalaisjoukkuetta.
Suomalaisseurat on sijoitettu ottelukaavion samalle puolelle, mikä varmistaa sen, että finaalissa nähdään yksi suomalainen joukkue. Mukana ovat Oulun Kärpät, Espoo Blues, Rauman Lukko ja Turun Palloseura.
TPS ja Lukko kohtaavat Turussa. TPS pelasi viimeksi perjantaina häviten Pelicansille. Lukko taas katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa voittamalla KooKoon. Joukkueiden edellinen kohtaaminen SM-liigassa päättyi marraskuun 22. päivänä TPS:n 3-1-voittoon.
– Kohtasimme viime viikolla, ja pienten marginaalien peli on odotettavissa. Erikoistilanteet voivat olla ratkaisun paikkoja. Viime viikolla meillä oli kolme peliä, joista Lukko- ja Kärpät -pelit olivat hyviä. Puolustuspelaamisemme ja kokonaisvaltainen pelaaminen ovat parantuneet, ennakoi TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin.
– Tämä on mielenkiintoinen pari kaiken kaikkiaan. Sattuneesta syystä olemme tässä viha-rakkaus-suhteessa, sanoo Lukon päävalmentaja Risto Dufva viitaten Lukon ja TPS:n viime vuosien väliseen pelaajaliikenteeseen.
– Edellinen kohtaaminen oli tiukka vääntö, jonka TPS:n ykköskenttä sitten ratkaisi, hän jatkaa.
TPS – Lukko suorana lähetyksenä klo 18.20 MTV Sport 2:lla ja MTV Katsomossa
Espoossa kohtaavat Blues ja Kärpät. Joukkueet kohtasivat SM-liigassa viime viikonloppuna, ja Kärpät oli parempi maalein 5-2. Kärpät sai ottelussa kokoonpanoonsa neljä ottelua sivussa olleen Sebastian Ahon, joka iski heti kaksi maalia. Kärpät katkaisi samalla neljän ottelun tappioputkensa.
– Saimme uskoa siitä, että osaamme tehdä maaleja, kun ennen Blues-ottelua kolmeen peliin oltiin tehty vain yksi maali. Mutta tiistaina pelataan erilaisella sarjasysteemillä, kun kahden ottelun maalit lasketaan. Hyvillä ja luottavaisilla mielillä lähdetään Espooseen, sanoo Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki.
Blues on ollut esillä talousongelmiensa takia, mutta sai viime viikolla uuden sponsorin, jonka turvin viimeaikaiset palkkarästit on saatu kuitattua. Blues on hävinnyt SM-liigassa kaksi edellistä otteluaan.
– Katsellaan vähän mitä (lauantain) pelissä tehtiin ja sitä kautta keskitytään kohti tiistain kohtaamista. Se on totta kai hieman erihenkinen peli, kun on kyseessä kaksiosainen systeemi. Mutta tässä on ollut niin paljon kaikkea muuta, että ihan on päivä kerrallaan menty, ennakoi Bluesin kapteeni Kim Hirschovits.
Blues – Kärpät suorana lähetyksenä klo 18.20 MTV Sport 1:llä ja MTV Katsomossa
Kahdessa muussa CHL-välierässä kohtaavat sveitsiläinen HC Davos ja ruotsalainen Skellefteå sekä viime kauden finalistit Luleå ja Frölunda.
MTV Sport seuraa CHL-kierrosta tiiviisti verkkosivuillaan.