Suomalaiset syövät yhä vähemmän lihaa

0:52img
KATSO VIDEO: Näin otat uudet ravintosuositukset haltuun: –5-8 kourallista kasviksia päivässä.
Julkaistu 21.06.2023 11:16(Päivitetty 21.06.2023 12:13)

MTV UUTISET – STT

Suomalaisten lihan kulutus jatkoi viime vuonna laskuaan, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore tilasto.

Suomalaiset söivät lihaa noin 77 kiloa henkeä kohti. Lihan kokonaiskulutus on vähentynyt useana vuonna peräkkäin.

Siipikarjan kulutus on puolestaan kasvanut pitkään, mutta viime vuonna kasvu pysähtyi. Luke kertoo, että siipikarjanlihaa syötiin noin 29 kiloa henkeä kohti.

Myös tuoreen ja pakastetun kalan kulutus laski selvästi.

– Hintojen nousu todennäköisesti vaikutti kuluttajien valintoihin niin lihalajien välillä kuin sisälläkin, kertoo Luken erityisasiantuntija Erja Mikkola tiedotteessa.

Kauran kulutus pysyi korkeana

Maitoa käytettiin edellisvuoteen verrattuna noin kuusi prosenttia vähemmän. Tämä tarkoittaa noin 90:tä litraa henkeä kohti. Kaikesta maidonkulutuksesta kevytmaidon osuus oli yli puolet prosenttia.

– Kaikkiaan nestemäisiä maitotuotteita kulutettiin ennakkolaskelman mukaan viime vuonna noin 135 kiloa henkeä kohti, Mikkola sanoo tiedotteessa.

Viljan kokonaiskulutus kasvoi edellisvuodesta kolmella kilolla ja oli noin 85 kiloa henkeä kohti. Kauran kulutus pysyi korkeana myös viime vuonna.

– Viime vuonna kauraa kului 10,9 kiloa henkeä kohti, mikä oli lähes sama määrä kuin huippuvuonna 2020, jolloin kulutus oli 11 kiloa, kertoo Mikkola.

Juustoa syötiin viime vuonna henkeä kohti noin 26 kiloa ja kananmunia noin 11 kiloa.

Lue lisää: "Jos haluaa syödä punaista lihaa, kannattaa valita…" – ravitsemustieteilijä kommentoi tuoreita suosituksia

Punaista lihaa ja siipikarjaa vain rajoitetusti – pohjoismaiset ravitsemussuositukset julki: "Perunan käyttöä suositellaan"

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka