Pikajuoksija Samuel Purola kertoo käyneensä maanantaina sydänoperaatiossa.
Purola kertoi lokakuussa kärsineensä päättyneellä yleisurheilukaudella sydämen rytmihäiriöistä. Taustalta paljastui harvinainen synnynnäinen sydämen toimintahäiriö.
Maanantai-iltana Purola ilmoitti Instagramissa, että hänelle oli tehty sydänleikkaus rytmihäiriöiden korjaamiseksi. Kryoablaatiossa sydänkudosta jäädytetään nestemäisellä typellä. Operaation jälkeinen lepoaika on varsin lyhyt.
– Sydämen toimenpide tehty tänään. Viikko lepoa, pipo päähän ja rokki soimaan! Purola kirjoittaa Instagram-julkaisussaan.
Rytmihäiriöt haittasivat 24-vuotiaan Purolan kautta merkittävästi. Pahimmillaan rytmihäiriö pysyi päälle jopa 20 tuntia yhtäjaksoisesti.
Samassa yhteydessä Purola kertoo valmentajanvaihdoksesta. Hän siirtyy isänsä Mika Purolan valmennuksesta Petteri Jousteen opastukseen.
– Harjoittelu on lähtenyt käyntiin Petterin kanssa syksyllä ja on ilo huomata, miten jo kahden kuukauden kova työ on tuottanut haluttuja tuloksia. Tukikohtani Oulun ohella on nyt myös Jyväskylä, Purola sanoo.
Purolan kauden paras aika 100 metrillä oli Joensuussa heinäkuussa syntynyt 10,34 ja 200 metrillä Mikkelissä juostu 20,79. Hän pitää hallussaan 200 metrin Suomen ennätystä 20,45, jonka hän juoksi Malmössä kesällä 2022.
Jouste on valmentanut jo yli 30 vuotta kestäneen valmennusuransa aikana muun muassa Nooralotta Neziriä, Johanna Mannista ja Hanna-Maari Latvalaa.