Rehtorit toivovat ala- ja yläkouluihin lisää resursseja terveydenhoitajien, psykologien ja kuraattoreiden osalta. Lisäksi viranomaisyhteistyö näyttäytyy hyvin puutteellisena.
Suomen Rehtorit ry:n kyselyyn vastanneista ala- ja yläkoulun rehtoreista 58 prosenttia oli sitä mieltä, että lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet selvästi viimeisen vuoden aikana. Kyselyyn vastasi 84 rehtoria.
Viranomaisyhteistyö nousi kyselyssä esille hyvin puutteellisena, sillä 68 prosenttia vastanneista ei pitänyt sitä riittävällä tasolla toimivana oppilaiden monimuotoisten haasteiden osalta.
– Kouluille toivotaan myös lisää resursseja kouluterveydenhoitajien, -psykologien ja -kuraattoreiden osalta. Toki ne ovat tutkimuksen mukaan myös kasvaneet viime vuosina, mutta rehtoreiden kokemusten mukaan heidän työnsä painottuu yksilötyöhön, kun työtä tarvittaisiin myös yhteisölliseen työhön, Suomen Rehtorit ry:n puheenjohtaja Päivi Ikola sanoo Huomenta Suomessa.
Lue myös: Päiväkodin lapset ovat usein väkivaltaisia – näin johtaja kommentoi syitä
Lastenklinikoiden Kummeilla on ollut hanke, jossa tuetaan jalkautuvaa avopediatriaa. Apu lapselle yhdeltä luukulta -hankkeen tarkoitus on tuoda erikoissairaanhoidon osaaminen mukaan nykyistä aiemmin, jolloin se tukee muita toimintoja.
– Siinä sivistys-, sosiaali- ja terveystoimi puhuvat yhdessä ja pystyvät siten auttamaan lasta paremmin. Näin lapselle ja perheelle hoitoputki on selkeämpi, kun ei ole montaa eri luukkua, Lastenklinikoiden Kummit ry:n puheenjohtaja Matti Valli kertoo.
