Suomalaismies Pariisissa: Koko ajan kuuluu hälytysajoneuvojen ääniä

Pariisiuusi3
Julkaistu 14.11.2015 01:55
Toimittajan kuva
Mona Haapsaari

mona.haapsaari@mtv.fi

@Monahaapsaari

Suomalaisen Mikko Nurmisen matka Pariisissa sai illalla järkyttävän käänteen, kun baari-ilta vaihtui terrori-iskujen seuraamiseen lähietäisyydeltä. 

Nurminen osallistuu parhaillaan kansainväliseen Airbnb-tapahtumaan, joka on koonnut hänen mukaansa noin 6000 ihmistä Pariisiin. Hän osallistui illalla tilaisuuteen ja oli matkalla kämpälle, kun hän huomasi paljon poliiseja.

– Ei me siitä vielä niin mitään ajateltu, vaan menimme vielä baariin. Siellä niitä uutisia alkoi tulla ja katsoimme netistä, mitä tapahtuu. Baarin pitäjä alkoi sulkea ovia ja sanoi, että voisimme jäädä sinne. Lähdimme kuitenkin kämpälle. 

Pariisin isku 131115

Matkalla poliiseja ja muita hälytysajoneuvoja näkyi jo runsaammin. Nurminen arvelee, että yksi tapahtumapaikoista on alle kilometrin päässä heidän asunnostaan.

– Koko ajan kuuluu hälytysajoneuvojen ääniä, parvekkeemme on tuonne kadulle. Muuten vaikuttaa melko rauhalliselta, ei sinäänsä mitään paniikkia.

Suomalaismiehen tunnelmat ovat kaikesta huolimatta rauhalliset. 

– Aika monessa liemessä olen keitetty, mutta kyllä Airbnb-tapahtuman järjestäjältä tuli viestiä, että olkaa varovaisia. Täytyy aamulla katsoa, mikä tilanne täällä on.

Nurminen on palaamassa kotiin sunnuntaina - kaverilla olisi huomenna edessä junamatka Saksaan.

– Nyt on rajaa kiinni ja muuta, täytyy katsoa miten asiat etenevät.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Pariisin hyökkäykset