Roska päivässä -liikkeen perustaja Tuula-Maria Ahonen vieraili päivän Studio55.fi-ohjelmassa. Hän kertoi kuinka Helsingin Pohjois-Haagassa vuonna 2000 syntynyt idea on levinnyt maailmanlaajuiseksi.
Liike sai alkunsa jo vuonna 1996 Tuula-Maria Ahosen kirjoitettua Ilta-Sanomien yleisöosastolle, jossa hän kehotti ihmisiä tulemaan Hietaniemen rannalle roskienkeräystalkoisiin. Mitään ei tapahtunut.
Neljä vuotta myöhemmin Ahonen keksi, että jos jokainen ihminen keräisi yhden roskan päivässä, ei ympäristö ei koskaan alkaisi muistuttaa kaatopaikkaa.
– Roska päivässä -liike tarkoittaa, että päivittäin kerätään ainakin yksi roska ja kutsutaan yksi ihminen mukaan, Ahonen tiivisti Studio55.fi-ohjelmassa.
Kansainvälinen liike
Ahonen kirjoitti uudestaan lehtien mielipidesivuille. Nyt vuorossa olivat Helsingin Sanomat- sekä Kirkko ja kaupunki -lehdet. Lisäksi hän laittoi kutsut erilaisille sähköpostilistoille. Sähköpostikutsujen kautta ihmiset alkoivat välittömästi välittää kutsua eteenpäin.
Myös media kiinnostui asiasta, mikä lisäsi Ahosen keksimän liikkeen tunnettavuutta.
Ahoseen on tähän päivään mennessä otettu sähköpostilla yhteyttä kaikilta maailman mantereilta.
– Tiedän, että tällä viikolla Roska päivässä -liikkeestä on teheranilaisessa lehdessä juttu, Ahonen kertoi lähetyksessä.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Tuula-Maria Ahonen kertoi Roska päivässä -liikkeestä ja miten me kaikki voimme olla mukana liikkeen toiminnassa.
"Ihan käsittämätöntä sikailua!" Pääkaupunkiseudulla roskataan röyhkeästi
Tekohampaita, luottokortteja − Katso kuvat wc-pöntöstä viemäriin päätyvistä oudoista tavaroista!
Asiantuntija: Näin paljon jokaisella pitäisi olla rahaa säästössä