Suomalaisohjastaja mitalivauhdissa Norjan EM-kisoissa

Teemu Keskitalo
Tänään ratkeaa tuoko Teemu Keskitalo Suomeen EM-mitalin.Teemu Keskitalo
Julkaistu 06.05.2015 14:56
Toimittajan kuva

Ville Makkonen

@MakkonenVille

Raviohjastaja Teemu Keskitalo aloitti vahvasti Norjassa järjestettävissä amatööriohjastajien EM-kisoissa. Euroopan mestaruus  ratkeaa tänään illalla.

Norjassa Momarkenin raviradalla ajettiin eilen amatööriohjastajien EM-kisojen ensimmäiset kolme lähtöä. Suomea edustava Teemu Keskitalo oli mukana kahdessa jälkimmäisessä lähdössä, joissa menestyi erinomaisesti. Ensimmäisestä lähdöstä Keskitalo nappasi voiton ja toisesta lähdöstä hienosti kakkostilan. Pisteitä lähdöistä kertyi yhteensä 24, joka oikeuttaa kilpailussa tässä vaiheessa toiseen sijaan.

Kultamitalissa on tällä hetkellä kiinni sveitsiläinen Jean Claude Cardaz, joka voitti avauspäivänä kaksi lähtöä ja sijoittui kerran toiseksi. Sveitsiläisellä on tällä hetkellä kasassa 37 pistettä.

Kilpailu ratkeaa tänään, kun vuorossa on kaksi viimeistä lähtöä, jotka ravataan Bjerken raviradalla. MTV Ravit seuraa kilpailun etenemistä.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu