Suomalaispakki palaa Pohjois-Amerikasta Ruotsin liigaan

Kristian Näkyvä
Kristian Näkyvä on esiintynyt Leijonissakin. Hänen siirrostaan Linköpingiin huhuiltiin jo huhtikuussa.All Over Press
Julkaistu 18.05.2016 17:47

MTV SPORT-STT-TT

Suomalaispuolustaja Kristian Näkyvä palaa Ruotsin jääkiekkoliigaan SHL:ään.

Päättyneen kauden Pohjois-Amerikassa AHL-liigassa pelannut Näkyvä, 25, on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Linköpingin kanssa, seura kertoi nettisivuillaan. Näkyvä pelasi ennen AHL-kauttaan yhden vuoden Luulajassa ja tehoili 29 pistettä 55 ottelussa.

- Hän on hyökkäyksellisesti taitava puolustaja, joka oli yksi SHL:n parhaista Luulaja-kaudellaan. Hänelle on luvassa iso rooli meillä, Linköpingin urheilujohtaja Fredrik Emvall sanoo.

- Olen kuullut seurasta paljon hyviä asioita. Vuosi Ruotsissa opetti minut arvostamaan jääkiekkokulttuuria, ja olen iloinen paluustani. Odotan, että fanit Linköpingissä ovat vielä äänekkäämpiä, Näkyvä puolestaan toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

SHL