Suomalaissatelliitti Aalto-2 matkaa jo satojen kilometrien korkeudessa

aalto-2 satelliitti
Reaktor Space Labin toimitusjohtaja Tuomas Tikka esitteli Aalto 2 -satelliittia Aalto-yliopistolla Espoon Otaniemessä 24. maaliskuuta 2017. Lehtikuva
Julkaistu 19.04.2017 17:23(Päivitetty 19.04.2017 17:37)

MTV UUTISET - STT

Suomessa rakennettu Aalto-2-satelliitti jatkaa suunnitellusti matkaansa kohti kansainvälistä avaruusasemaa.

2:14img

Satelliittia kuljettava Cygnus-rahtialus oli torstaina viiden aikaan iltapäivällä satojen kilometrien korkeudessa. 

– Kaikki menee aivan loistavasti, ei ole mitään ongelmaa, kertoo Aalto-2-projektin vetäjä, professori Jaan Praks

Avaruuslennolla ei voi kiirehtiä 

Cygnus-rahtialus telakoituu avaruusasemalle lauantaina noin kello 13 Suomen aikaa. Perille voisi periaatteessa päästä nopeamminkin, mutta avaruuslennoilla ei sovi hötkyillä turhia. Rahtialuksen ja avaruusaseman kohtaaminen on laskettu tarkasti. Suunniteltu telakoitumisaika tiedetään minuuttien tarkkuudella jo päiviä ennen kohtaamista.  

Cygnus-rahtialus käytti vielä keskiviikkona omia moottoreitaan ja kiihdytti hiljalleen kohti avaruusasemaa. 

Suomelle Aalto-2-satelliitin laukaisu aloitti uuden avaruusaikakauden. Satelliitteja kuljettavalle rahtialukselle ja lennosta huolehtivalle yhtiölle kyseessä on normaali huoltolento, jolla toimitetaan tarvikkeita avaruusasemalle.  

– Tämä on ihan rutiinihommaa. Tälle yhtiölle Cygnuksen matka on seitsemäs lento, ja kaikki aiemmat lennot ovat muistaakseni onnistuneet, Praks sanoo. 

Aalto-2-satelliitti laukaistiin avaruuteen keskiviikkona rahtialuksen sisällä Atlas 5 -raketissa Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Floridasta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa