Suomalaistähdeltä erikoinen oma maali – osuma hylättiin, tuomareille poliisisaattue

0:31imgKatso tilanne videolta.
Julkaistu 26.12.2024 22:01
Toimittajan kuva

Feliks Heikkinen

feliks.heikkinen@mtv.fi

@feliksheikkinen

HV71:n ja Luulajan välisessä Ruotsin jääkiekon SHL-ottelussa nähtiin erikoinen tilanne, kun suomalaistähti Anton Levtchi teki oman maalin, joka kuitenkin hylättiin. 

Erikoinen tilanne sattui ottelun toisessa erässä Luulajan johtaessa 1-0. Levtchi ajautui vastustajan painostuksesta omalla puolustusalueelle ja sutaisi vahingossa kiekon omaan maaliin. Tätä osumaa ei kuitenkaan hyväksytty.

HV71:lle oli tulossa rangaistus, jolloin oma maali syntyi. Tuomaristo hylkäsi osuman, koska HV:n pelaaja häiritsi Levtchiä, mikä johti maalin syntymiseen. Hidastuksista näkyy, että HV-pelaaja Jonathan Ang ei osunut pelaajaan eikä kiekkoon.

– HV-hyökkääjä häiritsee häntä ja hän joutuu tilanteeseen, jossa kiekko menee omaan maaliin. Kokoonnuimme ja teimme päätöksen, että hän (Ang) häiritsee peliä. Emme voi kysyä apua videolta, joten jäällä tehty päätös pysyy voimassa, tuomari Johan Wedin sanoi SVT:lle.

Wedin kertoi myös, että tuomaristo sai poliisisaattueen poistuessaan areenalta. 

– He seuraavat meitä, se ei ole tavallista, mutta tunnen oloni turvalliseksi, Wedin kertoi.

Ottelun kolmannessa erässä HV71:n kannattajat olivat nostaneet esiin lakanan, jossa luki "tuomariskandaali".

Luulaja voitti itse ottelun 4-3 jatkoajan jälkeen. Levtchi keräsi ottelussa tehot 1+2. Muista suomalaisista myös Oskari Laakosnen keräsi kolme tehopistettä. Hänelle kirjattiin kolme syöttöä.

Tuoreimmat aiheesta

SHL