Suomalaistähti menestyy maailmalla – juontajaksi jättimäiseen tube-tapahtumaan

rudi
Julkaistu 22.06.2016 09:05

MTV VIIHDE

Suomalainen koomikko ja beatboksaaja Rudi Rok esiintyy viikonloppuna VidCon-festivaaleilla Kalifornian Anaheimissa. 

Suomalainen beatboksaaja Rudi Rok sai kutsun edustus- ja juontotehtäviin maailmanluokan tubettajatapahtumaan Kaliforniaan. Suomalaismies on innoissaan kutsusta. 

– Ei tätä pysty millään ymmärtämään. Vuoden alussa päätin satsata minun YouTube-kanavaan täysillä, ja nyt minut on pyydetty edustamaan ja houstaamaan maailman isoimpaa online-video -tapahtumaa, Rudi Rok hehkuttaa. 

Youtubessa lähes 60 000 seuraajaa kerännyt Rudi Rok on alun perin tullut tutuksi beatboxing-taidoistaan ja huumorilla maustetuista esityksistään.

Tekeillä uusi supersankarielokuva!

Tämän lisäksi miehen kehittelyssä on supersankarielokuva, jonka pääosassa nähdään Rudi Rok itse. 

volume

Rudi Rock nähdään kehittelemänsä supersankarielokuvan pääosassa. 

– Vuosi sitten rupesin kehittelemään YouTube-videoideaa, jossa mulla olisi supervoima, ääneni. Kerroin ideasta elokuva-alan kollegalle, joka innostui siitä. 

Volume-nimellä kulkevan elokuvan ohjauksesta vastaa Lauri Laukkanen. Projektiin on kiinnitetty myös tunnettuja suomalaisnäyttelijöitä, kuten Saturday Night Live -tähti Kalle Lamberg, Tobias Zilliacus sekä Alina Tomnikov.

Rudi Rok vieraili Lakon & Herban BOKSI -ohjelmassa keväällä. Katso haastattelu videolta!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

LAKON & HERBAN BOKSI -ohjelman jaksot on katsottavissa MTV Katsomon kautta.