Suomalaisten suosikkilomasaari valmistautuu parhaillaan kuumeisesti matkailijoiden saapumiseen

2:04img
Kreikka avaa tiukkoja koronasulkujaan.
Julkaistu 23.04.2021 15:01
Toimittajan kuva

Heikki Piuhola

heikki.piuhola@mtv.fi

Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Suomalaisten matkailijoiden suosimalla Rodoksen saarelle Kreikassa ollaan pian valmiita vastaanottamaan vieraita.

Kreikka on avaamassa tiukkojen koronasulkujen jälkeen jälleen yhteiskuntaansa ja matkailua.

Toukokuun alusta kahvilat ja ravintolat saavat avata ulkoterassinsa. Matkustamismahdollisuudet Kreikan lomasaarille aukeavat vasta ortodoksien pääsiäisen jälkeen, toukokuun toisella viikolla.

Viime vuosi oli tuhoisa Kreikan turismille, koronasulkujen takia maassa vieraili vain 8 miljoonaa turistia. Tämä oli yli neljä kertaa vähemmän kuin viime vuosina. Erityisesti koronapandemian toinen aalto on koetellut Kreikkaa rajusti: yli 330 000 ihmistä on jo sairastanut koronan ja 10 000 menehtynyt virustautiin.

Hankalin tilanne on Ateenassa ja muissa suurkaupungeissa. Hallituksen lupaus matkailun avaamisesta rokotetuille tai negatiivisen testituloksen saaneille matkustajille on valtava asia turistikohteiden yrittäjille ja asukkaille – näin myös Rodoksella, jossa valmistaudutaan jo turistikauteen:

– Päivittäiset rutiinit ovat alkaneet. Valmistelemme hotellia siihen, että voisimme avata heti kun hallitus antaa vihreää valoa avaamiselle. Valmistelut ovat nyt jatkuneet muutaman kuukauden, kertoo Sun Beach -hotellin johtaja George Tselios.

Rodoksella vain puolet hotelleista avasi viime kesänä ovensa. Viranomaisten mielestä Kreikka on nyt paremmin valmistautunut tähän turistikauteen kuin viime kesään.

– Meillä on nyt paljon enemmän työkaluja tilanteen hallitsemiseeen ja paljon enemmän dataa. Tänä vuonna meillä on rokotukset, meillä on pikatestit ja omatestaus, meillä on korona-hotellit sairastuneille. Uskon että voimme tarjota jopa parempaa vieraanvaraisuutta ja korkeampaa laatua kuin mitä tarjosimme viime vuonna, kommentoi Etelä-Egean saarten kuvernööri George Hatzimarkos.

Tuoreimmat aiheesta

Matkailu