KooKoo-veskari Samu Perhonen viettää kuluvan viikon NHL-joukkue Los Angeles Kingsin nuorten pelaajien leirillä.
23-vuotias Perhonen myönsi kutsun olleen yllätys.
– Viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä agenttini laittoi viestiä, että olisiko kiinnostusta lähteä Los Angelesiin. Vastasin, että totta kai kiinnostaa! Myös KooKoo kannusti lähtemään, joten ei tarvinnut kauaa miettiä, Perhonen kommentoi SM-liigaseuran sivuilla.
Suomalaisvahti on Edmonton Oilerin varaus viiden vuoden takaa. Perhonen ehti sen myötä piipahtaa kanadalaisseuran leireille useampaan otteeseen. Lopulta sopimus jäi syntymättä.
– Jos on yhtään samanlainen kaava kuin Edmontonissa, niin ensin on vähän testejä ja sitten treenataan yksi oheinen ja yksi jäätreeni per päivä. Iltaisin tehdään jotain porukalla, käydään syömässä tai tutustumassa baseballiin. Se on mukavaa viettää porukalla aikaa.
– Aina on hienoa päästä tekemään töitä uusien valmentajien kanssa, vaikka vain viikoksi. Aina tarttuu jotain uutta matkaan mukaan.
Perhonen saa yhdistettyä Pohjois-Amerikan reissuun myös muun kesän harjoitusohjelman.
– Jatkan Los Angelesista vielä matkaa Philadelphian kautta Atlantic Cityyn, missä minulla on vielä oma maalivahtileiri, jossa ”Lekekin” (maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen) koutsina. Vedän siellä vielä kauteen valmistavan treenin.