Suomeen saapuva Lil Tjay kertoo MTV:lle urastaan sekä Euroopan kiertueestaan.
Yhdysvaltalainen rap-artisti Lil Tjay esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 17. lokakuuta. Suomeen osana The Past 2 Present -kiertuettaan saapuva 23-vuotias räppäri tuli tunnetuksi julkaistuaan Resume-nimeä kantavan kappaleen Soundcloud-palvelussa vuonna 2017. Vuonna 2018 hän solmi levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa, ja on sittemmin julkaissut kolme albumia sekä kaksi EP:tä.
New Yorkin Bronxista ponnistava Lil Tjay kertoo MTV Uutisille, että haaveili jo nuoruudessaan artistin urasta. Hän sanoo inspiroituneensa erityisesti artistien elämäntavasta.
– Halusin olla siisti, halusin naisia, hauskanpitoa ja rahaa, hän heittää.
Kun räppäri alkoi saada julkisuutta, kuvailee hän sen tuntuneen kuin adrenaliiniryöpyltä. Hän oli tuohon aikaan vasta koululainen, ja kertoo kaikkien olleen innoissaan hänen puolestaan.
– Olimme kaikki vasta teini-ikäisiä. Se oli ikimuistoista, hän kertoo.
Lue myös: Legendaarisen Wu-Tang Clanin jäsen kertoo yhtyeen synnystä MTV Uutisille: "Emme tajunneet, minkä kanssa olimme tekemisissä"
Artistin ura sekä julkisuus ovat muuttaneet nuoren räppärin, oikealta nimeltään Tione Jayden Merrittin, elämää. Hän kertoo, että on nykyään aina töissä ja "Lil Tjay -tilassa" sen sijaan, että viettäisi paljon huoletonta vapaa-aikaa. Räppäri myöntää, että kuuluisuus on myös muuttanut häntä ihmisenä.
– (Kuuluisuus) on antanut minulle mahdollisuuden nähdä maailmaa, ja näen nykyisin monet asiat eri tavalla. Ennen kuin aloitin urani elin ikään kuin kuplassa Bronxissa. En ollut esimerkiksi nähnyt palmuja koskaan. Musiikin tekeminen on saanut minut ymmärtämään, miten suuri maailma on ja miten paljon muita asioita olisin voinut tehdä sen sijaan, mitä silloin tein, hän sanoo.
Lil Tjay konsertoi The Past 2 Present -kiertueellaan kaikkiaan seitsemässä maassa. Räppäri sanoo olevansa innoissaan siitä, että pääsee kiertueensa aikana olemaan vuorovaikutuksessa faniensa kanssa.
– Se on kaikkein paras osa. Se, että pääsen tuntemaan fanien energian ja saan muistutuksen siitä, että minua rakastetaan.
Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Lil Tjay konsertoi Euroopassa tai edes Suomessa. Räppäri esiintyi Tampereen Blockfesteillä elokuussa 2023 ja Turun Ruisrockissa heinäkuussa 2024. Hän kuvailee Suomen olevan kaunis maa, jossa hän vierailee mielellään.
– Joka kerta, kun tulen Suomeen, minusta tuntuu, että siellä on hieman viileää. Mutta pidän Suomesta.
Viime vuosina on keskusteltu siitä, etteivät monet kansainväliset artistit enää juuri saavu konsertoimaan Suomeen. Lil Tjayn mukaan yksi hänen päämääränsä artistina on tavoittaa kaikki hänen faninsa, ei ainoastaan suurissa maissa ja kaupungeissa, vaan myös pienemmissä. Näin ollen hän kertoo haluavansa konsertoida myös Suomessa.
Lil Tjay toivoo, että voisi nähdä Suomen-vierailunsa aikana vilauksen revontulista.
Räppäri kertoo, että hänellä on tavoitteenaan julkaista uutta musiikkia mahdollisimman pian. Suomalaisille faneilleen hänellä on yksi viesti.
– Olen siellä hyvin pian. Tulen sinne, osoitan teille rakkautta ja varmistan, että tunnette läsnäoloni. Tulemme pitämään hauskaa.