Suomi jatkaa Ukrainan tukemista useilla eri keinoilla. Puolustusministeriö kertoo, että Ukrainaan lähetetään uutta puolustustarvikeapua noin 100 miljoonan euron arvosta. Myös ulkoministeriö julkaisi tänään ensimmäisiä tietoja suunnitelmasta, jolla suomalaisyritykset halutaan mukaan Ukrainan jälleenrakennukseen.
Suomessa puolustusministeriö ilmoitti tänään uudesta puolustustarvikepaketista Ukrainaan. Yhteensä tukea on lähtenyt jo 1,6 miljardin edestä.
Ulkoministeriössä taas on saatu valmiiksi ensimmäinen kansallinen suunnitelma Ukrainan jälleenrakennuksen tueksi. Ensimmäisessä vaiheessa yrityksille tarjotaan pääasiassa neuvontaa ja rahoitusta eri muodoissa.
Lue myös:Lahjoitusten määrä Ukrainaan romahti – tältä näyttää rintamalle itse kehitetty sotakirppu
Rahoitus painottuu alussa etenkin yritysten vientitoiminnassa syntyvien luottoriskien vakuuttamiseen. Rahoitusyhtiö Finnvera saa Ukraina-tukeen 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta.
– Lisäksi Finnfundille suunnataan 25 miljoonaa lisärahaa sijoituksille Ukrainaan, ja siihen tehdään erikoisriskirahoitus, joka on 20 miljoonaa euroa, toteaa jälleenrakennussuunnitelman esitellyt ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps).
Lisäksi Suomi kehittelee erillistä, noin 50 miljoonan euron rahoitusohjelmaa yhdessä Ukrainan kanssa. Mukana keskusteluissa on ollut kymmeniä suomalaisyrityksiä. Yksi niistä on Helsingissä toimiva Temet, jolla on vankkaa osaamista väestösuojien rakentamisessa.
Yhtiöllä on parhaillaan käynnissä hanke, jossa rakennettaisiin malliksi väestösuoja Ukrainan Irpiniin. Valtion takaamalla tuella luottoriskien kattamiseksi olisi hankkeen onnistumiselle keskeinen merkitys, kertoo MTV:lle Temetin toimitusjohtaja Juha Simola.