Suomen miesten viestijoukkue teki sunnuntaina parasta mahdollista peeärrää Kontiolahden maailmancupin reilun viikon mittaiselle avaustapahtumalle.
Suomen nelikko Jaakko Ranta, Olli Hiidensalo, Tero Seppälä ja Otto Invenius ylsi Pohjois-Karjalan laduilla 4x7,5 kilometrillä viidenneksi ja kukisti liudan lajin kärkipään maita.
Suomi hävisi 4x7,5 kilometrin kilpailun voittaneelle Ranskalle kaksi minuuttia ja 46 sekuntia. Toinen oli Norja ja kolmas Ruotsi.
Suomi pohjusti sijoituksensa etevällä ammunnalla. Kolmannella osuudella Seppälä laukoi kaikki kymmenen kutiaan maaliin, ja kahdeksalla ampumapaikalla viestikvartetti joutui turvautumaan yhteensä vain neljään varapatruunaan.
Vielä lauantain sekaviestissä Seppälältä karkasi yksi kuti pystypaikalla.
– Tänään onnistuin pystypaikallakin. Hiihtokin oli jaksavampaa kuin eilen, Seppälä kertoi tiedotteessa sunnuntaina.
Suomelta ehjä kisa
Suomi oli viimeksi maailmancup-viestissä viides Itävallan Hochfilzenissä joulukuussa 2022. Tuolloin joukkue oli sama kuin sunnuntaina Kontiolahdella, paitsi että ankkuri Inveniuksen tilalla oli Hochfilzenissä toisella osuudella viestiä vienyt Tuomas Harjula.
Jo 12. maailmancup-kautensa aloittanut Hiidensalo väläytteli lauantain sekaviestissä kuntoaan. Vaikka ladulla oli sunnuntaina märkää, ei hänellä ollut vaikeuksia jaksaa 7,5 kilometrin urakkaansa.
– Molemmissa ammunnoissa pikkusen jäin, ja kilpailu penkalla oli kovaa, Hiidensalo summasi.
Aloittaja Ranta käytti ampumapaikoilla yhden varapatruunan.
– Ammunnat sujuivat hyvin. OIen tyytyväinen, että sain tuotua joukkueen vaihtoon alle minuutin erolla keulaan, Ranta sanoi.
Ankkuri Invenius käytti yhden varapatruunan makuupaikalla ja selvitti pystypaikan puhtaasti.
– Vauhdinjako onnistui, ja pystyin hyödyntämään peesipaikkaa ladulla. Nolla-ammuntaan pystypaikalla ei voi olla kuin tyytyväinen.
Norjan putki meni poikki
Ampumahiihtohistorian siivet havisivat Kontiolahdella, sillä Norjan lähes kolmen vuoden mittainen viestivoittojen putki katkesi.
Viimeksi Norja oli jäänyt miesten maailmancupin viestissä voitotta tammikuussa 2022 Saksan Ruhpoldingissa, jossa maa romahti kilpailussa seitsemänneksi. Sen jälkeen Norja oli juhlinut cup-viestin voittoa 12 kertaa peräjälkeen.
Viime helmikuun MM-viestissä Tshekin Nove Mestossa voiton ennen Norjaa vei Ruotsi.