Suomen harkitsema hävittäjä uhkaa kallistua miljoonalla

F-35 hävittäjä
Lockheed Martinin simulaattoriohjaaja Tony Stutts (vas) ja insinööri Kenn Cooper esittelivät medialle amerikkalaista F-35-hävittäjäsimulaattoria Helsingissä 21. elokuuta 2014.Lehtikuva
Julkaistu 22.10.2015 01:31

MTV UUTISET - STT - Reuters

Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjän korvaajaksi pohditun F-35-hävittäjän hintalappu uhkaa kallistua.

Yhdysvaltojen mukaan Kanadan mahdollinen päätös vetäytyä 65 hävittäjäkoneen kaupasta nostaisi jokaisen F35:n hintaa muille asiakkaille miljoonalla dollarilla.

Kanadan uudeksi pääministeriksi nouseva Justin Trudeau on ilmoittanut, että koneita ei osteta, jos hänet valitaan maan johtoon. Alun perin Kanada suunnitteli korvaavansa vanhat CF-18-hävittäjänsä F-35-koneilla.

Kanada on yksi yhdeksästä maasta, jotka ovat rahoittaneet F35:n kehittämistä. Sen osuus hankkeesta on kaksi prosenttia. Yhdysvaltain F35-ohjelman johtaja, kenraaliluutnantti Chris Bogdan sanoo, että Kanadan kaupasta luopuminen nostaisi muiden mukana olevien maiden rahoitusosuutta.

Amerikkalainen Lockheed Martinin JSF F-35 on yksi viidestä hävittäjävaihtoehdosta, joiden joukosta Suomi valinnee korvaajan Hornetille.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa