Suomen ja Viron välisen sähköyhteyden vikaa ei ole pystytty paikantamaan – näin pitkään korjaaminen voi kestää

LK Fingrid
Lehtikuva
Julkaistu 27.01.2024 13:51

MTV UUTISET – STT

Suomen ja Viron välisen Estlink 2 -sähkönsiirtoyhteyden vian selvittely on jatkunut perjantaina ja lauantaina. 

Kantaverkkoyhtiö Fingridin johtaja Tuomas Rauhala kertoi STT:lle lauantaina aamupäivällä, että vikapaikkaa ei ole saatu vielä selville.

Fingrid ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering ovat hänen mukaansa pystyneet sulkemaan pois monia mahdollisia vikaantumisen syitä.

– Vika on sen luonteinen, että se on haastavampi havaita. Meidän täytyy ottaa käyttöön uusia keinoja, jotta pääsemme kiinni, missä kohtaa kokonaisuutta vika on, Rauhala sanoo.

Estlink 2 -yhteys irtosi verkosta perjantaina puolenyön jälkeen. Irtoamishetkellä sähköyhteyden tehonsiirto oli noin 130 megawattia Virosta Suomeen.

Tämänhetkiset tiedot eivät viittaa Rauhalan mukaan siihen, että vikaantuminen johtuisi tahallisesta teosta. Fingridistä kerrottiin STT:lle perjantaina, että vialla ei tässä vaiheessa ole vaikutuksia sähkön saatavuuteen.

Estlink 1 -sähköyhteys toimii normaalisti.

Korjausaika riippuu vian sijainnista ja syystä

Rauhala sanoo, että vika ei ole Suomessa tai Virossa olevassa sähköasemassa. Vika on siis maiden välisessä kaapeliyhteydessä, joka koostuu meri- ja maakaapelista ja laitteista, jotka kytkevät asemat kaapelijärjestelmään.

Estlink 2 koostuu Suomessa ja Virossa sijaitsevista muuntaja-asemista ja 147 kilometriä pitkästä merenalaisesta tasasähköyhteydestä, josta 12 kilometriä kulkee maalla. Lisäksi Suomen alueella kulkee 14 kilometriä ilmajohtoja.

Rauhala kertoo, että korjausaikataulu riippuu vian sijainnista ja syystä. Jos vika on maan päällä olevassa laitteessa, korjaus saattaa kestää vain joitain päiviä.

– Merikaapelin kohdalla puhutaan käytännössä 3–4 kuukaudesta, maakaapelin kohdalla useista viikoista.

Aiemmasta kerrasta kymmenisen vuotta

Rauhalan mukaan tämänhetkiset tiedot eivät viittaa siihen, että vikaantuminen johtuisi tahallisesta teosta. Kaapelien tai niihin liittyviä vikaantumisia tapahtuu hänen mukaansa normaalissa toiminnassa toisinaan.

– Tämäntyyppisiä kaapelijärjestelmän vikaantumisia tapahtuu yleisten kokemusten perusteella kerran 10 tai 20 vuodessa.

Edellisen kerran Suomen ja Viron välisen sähköyhteyden kaapeleissa oli Rauhalan mukaan vika noin kymmenen vuotta sitten.

Perjantaina työ- ja elinkeinoministeriö sekä keskusrikospoliisi kertoivat Ilta-Sanomille, että heidän tietonsa eivät tuoreeltaan viittaisi siihen, että vikaan olisi ollut osallisena ulkopuolinen taho.

Rauhalan mukaan tässä tilanteessa muiden yhteyksien ja kotimaisen sähköntuotannon luotettava toiminta on todella tärkeää. Toimintavarmuus korostuu, jos Suomeen tulee pidempi pakkasjakso. Tällä hetkellä sähkön saatavuudesta ei ole huolta, Rauhala sanoo.

Estlink 2:n kapasiteetti on 650 megawattia. Se otettiin käyttöön vuoden 2013 lopulla.

Estlink 1 valmistui vuonna 2006, ja Estlink 3 -kaapelia suunnitellaan vuodelle 2035.

Tuoreimmat aiheesta

Sähkö