Merikaapelin katkeamisen syy ei vielä tiedossa – Valtonen ei spekuloi

1:45img
Katso video: Suomen ja Saksan välinen merenalainen tietoliikennekaapeli on vaurioitunut.
Julkaistu 18.11.2024 20:01

MTV UUTISET – STT

Valtionyhtiö Cinia kertoo, että kaapelin korjaustoimet on aloitettu

Itämeren pohjassa kulkeva Suomen ja Saksan välinen C-Lion1-tietoliikennekaapeli on katkennut. Asiasta kertoi maanantaina tietoverkkopalveluja tarjoava Cinia.

Kaapeli on osa Suomen valtion enemmistöomistaman Cinian verkkoa.

Cinian edustajat eivät maanantaina kommentoineet tarkemmin epäilyjä siitä, mistä katkeaminen on voinut johtua. Kaapelin uskotaan katkenneen ulkoisen voiman, kuten ankkuroinnin tai pohjatroolauksen, aiheuttamana. Asiaa selvitetään yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Lue lisää: "Ulkoinen voima" katkaisi Suomen ja Saksan välisen merikaapelin – tämä tapauksesta tiedetään

Vielä ei arvioida esimerkiksi sitä, onko vahinko aiheutettu tahallisesti.

Cinian mukaan kaapeli katkesi Ruotsin alueella Öölannin eteläpuolella noin kaapelin puolivälissä. Yhtiön mukaan kaapeli rikkoutui vilkkaimman laivaliikennöintialueen ulkopuolella.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan tietoliikennekaapelin katkeaminen ei ole vaikuttanut internetyhteyksiin Suomessa. Traficomin kyberturvallisuuskeskuksen poikkeamanhallintaosaston johtaja Samuli Bergström arvioi, ettei tapaus aiheuta erityisen kohonnutta vaaraa Suomen huoltovarmuudelle.

Valtonen ei spekuloi

Ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan julkisuuteen kerrotaan, jos tietoliikennekaapelin hajoamisen taustalta paljastuu hybridioperaatio. Valtonen ei kuitenkaan toistaiseksi halua spekuloida kaapelin hajoamisen syyllä.

Valtonen kommentoi asiaa maanantaina poistuessaan EU-maiden ulkoministerien kokouksesta Brysselissä. Hän sanoi myös keskustelleensa asiasta saksalaisen kollegansa kanssa. Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock pitää Valtosen mukaan tapahtunutta vakavana.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) tai ministeriö ei kommentoinut asiaa maanantaina STT:lle.

Suojelupoliisin (supo) viestinnästä kommentoitiin sähköpostitse STT:lle, että on liian varhaista arvioida, mistä kaapelin rikkoutuminen johtuu.

– Maailmanlaajuisesti merenalaisten kaapeleiden rikkoutumisia tapahtuu noin 200 vuosittain. Yleisin kaapelirikon syy on ihmisen toiminta, kuten kalastus tai ankkurointi, supon viestinnästä kirjoitetaan.

Lue lisää: Asiantuntija ei usko sattumaan: Merikaapelin katkeaminen pikemminkin "tihutyö kuin vahinko"

Vika havaittiin aamuyöllä

Cinian mukaan vika kaapelissa havaittiin maanantaina aamuyöllä. Kaapelin korjaustoimet on jo aloitettu, ja maanantaina paikalle oli tulossa korjausalus Ranskasta.

Tarkka aikataulu ei ole tiedossa, mutta Cinian mukaan merikaapeleiden korjausaika on tyypillisesti 5–15 vuorokautta. Korjaus vaatii kaapelin nostamisen ylös meren pohjasta.

Helsingin yliopiston seismologian instituutista kerrottiin STT:lle, että tähän mennessä instituutti ei ole löytänyt kaapelirikon alueelta poikkeavia havaintoja, jotka olisivat voineet aiheuttaa katkeamisen. Varmaksi ei voida sanoa sitä, onko alueella ollut maanjäristyksen tai räjähdyksen kaltaista toimintaa.

Cinian mukaan Suomen kansainväliset tietoliikenneyhteydet on varmistettu useaa reittiä pitkin.

Kyberturvallisuuskeskuksen Bergströmin mukaan kaapeleita on ajoittain pois käytöstä esimerkiksi huoltojen yhteydessä. Kaapeleita saattaa katketa myös merenkulun tai sääilmiöiden seurauksena.

– Ei tämä päivittäistä ole, mutta ei myöskään niin dramaattista, Bergström arvioi.

Helsingistä Saksan Rostockiin kulkeva kaapeli valmistui vuonna 2016. Itämeren pohjassa kulkeva merikaapeli on lähes 1 200 kilometriä pitkä ja koostuu kahdeksasta optisesta kuituparista, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 144 terabittiä sekunnissa.

Tuoreimmat aiheesta

Itämeri