Suomen Amelie Björksten ja Altti Pyrrö saavuttivat pronssia Etelä-Koreassa järjestettävien nuorten olympialaisen parisuurpujottelussa. Mitali ratkesi pikkufinaalissa, jossa Suomen pari laski Yhdysvaltoja vastaan. Hohdokkuutta himmensi se, ettei Yhdysvaltojen Annika Hunt pystynyt laskemaan.
– Kisa oli ihan kova, ja ihan hyvää laskua tuli itselle osaan kierroksista. Tietenkin pikkufinaali oli vähän harmillinen, kun ei löytynyt USA:lta naisille vastustajaa, mutta sellaista se välillä on. Ihan hyvä päivä oli. Päästiin mitaleille, Pyrrö summasi tiedotteessa.
Suomi kukisti ensimmäisellä kierroksella Slovenian ja toisella kierroksella Sveitsin. Välierässä Ruotsi oli etevämpi. Pikkufinaalissa laskujen voitot jakautuivat 2–2, mutta Suomi saavutti mitalin yhteenlaskettujen aikojen perusteella.
Itävalta voitti kultaa, ja Ruotsi oli toinen.