Suomen kansalainen Abdirahman Mohamed Abdullahi on valittu Somalimaan presidentiksi. Asiasta kertoo maan keskusvaalilautakunta muun muassa uutistoimistojen AP:n ja Reutersin mukaan.
Abdullahi voitti viime viikolla järjestetyt vaalit selkeästi keräten yli 60 prosenttia äänistä. Hänen päävastaehdokkaansa olivat istuva presidentti Muse Bihi ja Ucid-puolueen Faysal Ali Warabe.
Asiasta kertoo myös viestipalvelu X:ssä entinen vasemmistoliiton kansanedustaja Suldaan Said Ahmed, joka toimii Suomen ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana Afrikan sarven alueella.
Somaliaan kuuluva Somalimaa on yksipuolisesti julistautunut itsenäiseksi vuonna 1991.