Suomen kansallishevoselta löytyi kaukaisia juuria – geenitutkimus paljasti suomenhevosen yllättävän perimän: "Jotain mielenkiintoista on tapahtunut"

Mistään muusta nykyisestä kesyhevosrodusta ei ole toistaiseksi löytynyt mongolianvillihevosen emälinjaa. Suomalaiset tutkijat löysivät näitä villihevosen emälinjan geenimerkkejä muutamasta suomenhevosyksilöstä, niiden emälinjassa periytyvästä mitokondrio-dna:sta. Tutkimus vahvistaa aiempia käsityksiä suomenhevosen sukulaisuudesta alkukantaisten itäisten rotujen kanssa.

Vielä ei ole tutkimustietoa siitä, miten villihevosen perimää on aikoinaan joutunut suomenhevoseen. Suomeen on tuotu kesyhevosia vuosisatojen aikana monesta suunnasta.

–  Jotain mielenkiintoista on tapahtunut kesyhevosen leviämisen alkuaikana, kun niitä tuotiin Suomen ja Baltian alueille. Tätä meillä on tarkoitus selvittää seuraavaksi. Olemme pääsemässä käsiksi Liettuan esihistorialliseen hevosluumateriaaliin, josta voidaan eristää dna:ta, selvittää yliopistotutkija Markku Niskanen Oulun yliopistosta.

Geenien monimutkaiset reitit

Tutkijat selvittivät emälinjojen perimää noin 850 suomenhevosen sekä liki 150:n muunrotuisen hevosen jouhinäytteistä. Przewalskinhevosen äitilinjaa löytyi neljästä suomenhevosesta.

–  Löydös viittaa siihen, että joku przewalskitamma on risteytynyt kesyhevosen kanssa, ja jälkeläiset risteytyneet edelleen. Tammalinjassa markkeri on kulkeutunut suomenhevosiin asti, arvioi geneetikko Laura Kvist Oulun yliopistosta.

Villihevoslajin geenejä ei olekaan loikannut Mongoliasta suoraan Suomeen Euraasian mantereen yli. Kvist muistuttaa, että kesyhevosten kehitys on kestänyt tuhansia vuosia. Itäisiä nykyhevosia on tutkittu vielä melko vähän, joten villihevosen geenejä ei ole toistaiseksi löytynyt.

Kesyhevosen kantamuoto kadonnut

Se tiedetään jo nyt, että przewalskin isälinjaa oli Keski-Euroopassa asti ennen kesyhevosen leviämistä.

–  On täysin mahdollista, että myös äitilinjat olivat jo olemassa Euroopan puolella ennen hevosen kesyttämistä. Ehkä suomenhevonen sai nämä äitilinjat Euroopan itäosan tai Baltian alueen villihevoselta.

Suomenhevosen läheisimmät sukulaiset ovat Baltian alkuperäisrodut kuten eestinhevonen. Yhteistä perimää on myös pohjoismaisten alkuperäisrotujen kuten islanninhevosten ja norjalaisen vuonohevosen kanssa.

Przewalskinhevonen eroaa geneettisesti selkeästi kesyhevosesta, koska sen evolutiivinen eriytyminen tapahtui jo yli 35  000 vuotta sitten. Se ei ole kantamuoto kesyhevoselle. Kantamuotoa, Euroopan aron villihevosta eli tarpaania, ei ole enää olemassa.

Ensimmäisiä hevosia kesytettiin tiettävästi Kazakstanin alueella jo runsaat 5 000 vuotta sitten, kun Botai-kulttuurin ihmiset käyttivät niitä ratsuina ja ravinnon lähteenä.

Kansallishevonen erottuu muista

Suomenhevosrotu perustettiin kantakirjauksella vuonna 1907. EU vahvisti suomenhevosen alkuperäisroduksi runsaat 20 vuotta sitten, ja kansallishevoseksi se julistettiin vuonna 2007.

Rotua on jalostettu neljään suuntaan: juoksija-, ratsu-, pien- ja työhevoseksi. Geneettinen tutkimus osoitti, että eri jalostuslinjat ovat varsin lähellä toisiaan. Muista roduista suomenhevonen on eriytynyt merkittävästi, eli se on perimältään selkeästi oma rotunsa.

Tutkimus suomenhevosen geneettisestä muuntelusta ja historiasta ilmestyi heinäkuussa Genetics Selection Evolution -julkaisussa. Oulun yliopistossa tutkimus jatkuu selvittämällä nyky- ja muinaishevosten perimää. Tässä käytetään arkeologisia näytteitä myös kuuluisasta Levänluhdan-kalmistosta, josta löydetyistä hevosenluista on jo eristetty dna:ta.

Tutkimusta tehdään osittain yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Helsingissä tutkitaan historiallisten bionäytteiden avulla kansallisrodun syntyyn johtaneita vaiheita.

Villihevoset kummeksuivat jakkeja

Przewalskinhevosia asustelee myös Korkeasaaressa. Laji oli sukupuuton partaalla vielä 50 vuotta sitten. Hevosia metsästettiin, ja ne joutuivat myös kilpailemaan ravinnosta ja vedestä kesyhevosen kanssa. Eläintarhoihin pyydystettyjen yksilöiden ansiosta laji kuitenkin pelastui.

Korkeasaaressa przewalskeja on ollut vuodesta 1977. Nykyisin laumaan kuuluu viisitoistavuotias tamma Sprotte, kolmevuotias Ilo-tamma ja kaksivuotias Jirka-ori.

Kolmikolla on seuraa viereisten aitausten kahdesta jakkilehmästä ja kolmesta villiaasin eli kulaanin tammasta. Suunnitelmissa on yhdistää nämä Keski-Aasian ylänköjen heinänsyöjät samaan tarhaan.

–  Loppuvuoden aikana tavoitteena on saada koko porukka yhteiseen aitaukseen. Kulaanit ja jakit tulivat meille viime marraskuussa Kolmårdenin eläinpuistosta. Hevosemme olivat ensin aika ihmeissään jakeista, että mitä mörköjä nuo oikein ovat, kertoo nisäkäskuraattori Hanna-Maija Lahtinen.

Eläinlajeja on jo totutettu toisiinsa niin, että niiden välissä on vain yksi aita. Ne pääsevät halutessaan jo turpakontaktiin asti.

"Jirka yrittää kukkoilla"

Przewalskinhevoset näyttävät leppoisilta, mutta niissä virtaa villi veri. Siksi vain vakihoitajat voivat mennä niiden kanssa samaan aitaukseen.

–  Sprotte on vähän tulisempi tamma. Nuori ori Jirka yrittää kukkoilla, mutta tammat pitävät sitä kurissa. Mongolianvillihevosilla ori yleensä johtaa laumaa kiima-aikaan. Muulloin johdossa ovat usein fiksut tammat, jotka tietävät myös vaellusreitit.

Villihevoset ovat lisääntyneet hyvin eläintarhoissa, ja niitä on palautettu myös takaisin luontoon. Hevosia on nykyisin luonnossa noin 400 ja eläintarhojen suojeluohjelmassa noin 500.

Myös Korkeasaaresta lähti runsas vuosi sitten kaksi tammaa kohti lajin kotiseutua. Hanna ja Helmi totuttelivat uusiin oloihin aitauksessa Gobin autiomaassa, kunnes viime heinäkuussa ne vapautettiin. Laumaan kuuluu myös ori Hustai.

–  Vapautus meni hyvin, ja näyttäisi siltä, että toinen tammoista on tiine. Olisi hienoa, jos sieltä tulisi varsauutisia.

Myös Korkeasaaren Jirka-ori saatetaan palauttaa luontoon, mutta ei Mongoliaan vaan Kiinan aroille. Asiasta neuvotellaan parhaillaan.