Suomen NHL-tähti vaikuttui Leijonat-luotsi Antti Pennasen tapaamisesta – "Tykkäsin todella paljon"

Esa Lindell yllättyi Leijonat-valinnastaan – "Ei ollut tiedossa yhtään" 4:28
Esa Lindell kertoi tapaamisestaan Antti Pennasen kanssa.

Leijonien 4 Nations Face-Off -turnaukseen ensimmäisten pelaajien joukossa valitut Juuse Saros, Miro Heiskanen ja Esa Lindell ovat saaneet hyvän ensivaikutelman Leijonien päävalmentajaksi hyppäävästä Antti Pennasesta.

Leijonat nimesi perjantaina ensimmäiset pelaajansa ensi vuoden helmikuussa pelattavaan neljän maan turnaukseen. Ensimmäisinä joukkueesta paikkansa ottivat Aleksander Barkov, Mikko Rantanen, Sebastian Aho, Esa Lindell, Miro Heiskanen ja Juuse Saros.

Kyseessä on ensimmäinen kerta yli kahdeksaan vuoteen, kun kaikki maailman parhaat pelaajat ottavat yhteen maajoukkueturnauksessa. Edellisen kerran NHL-pelaajat on nähty kaikkia supertähtiä myöten maajoukkuepaidassa samanaikaisesti syksyn 2016 World Cupissa.

Leijonien osalta tulevalla kaudella käynnistyy uusi aikakausi, kun Antti Pennanen korvaa Jukka Jalosen Suomen päävalmentajana.

Jo nimetyistä pelaajista Pennanen on valmentanut aiemmin vain Mikko Rantasta ja Sebastian Ahoa, kun Pennanen toimi Nuorten Leijonien apuvalmentajana vuoden 2016 kotikisoissa.

Muille nimetyille Pennanen on uusi tuttavuus. 

Dallasin suomalaistähdet Heiskanen ja Lindell ovat kuitenkin jo ehtineet jo jutella pidemmin Pennasen kanssa, mutta Saroksella tapaaminen on vasta edessä.

– Viime viikolla näin hänet ensimmäisen kerran ikinä livenä. Meillä oli mukava reilun tunnin tapaaminen siinä. Puhuttiin ihan laidasta laitaan kiekosta meihin itseemme, Lindell kertoo MTV Urheilulle.

– Silloin kuin Antti soitti pari viikkoa sitten ja kertoi tästä jutusta, niin silloin juteltiin vähän. Parin viikon päästä olisi tarkoitus tavata ja käydä vähän enemmän ajatuksia läpi, Saros sanoo.

Uusi Leijonat-luotsi antoi Suomen NHL-tähdille erinomaisen ensivaikutelman.

– Hyvältä vaikuttaa. Innokas kaveri ja innokkaana uuteen projektiin. Hyvältä vaikutti, Heiskanen sanoi.

– Tykkäsin tosi paljon hänestä ihmisenä ja siitä, että tällainen tapaaminen järjestettiin, Lindell hymyilee.

Juuse Saros kommentoi tuoretta NHL-jatkosopimustaan – ”Aika kivuttomasti syntyi” 4:37

Miro Heiskanen odottaa vesi kielellä Leijonien huipputurnausta – suomalaistähti nimesi unelmien ylivoimaviisikon 4:03

Lue myös:

    Uusimmat