Suomen ortodoksinen kirkko irtautui sata vuotta sitten Venäjästä

suomen ortodoksinen kirkko irtautui venäjästä sata vuotta sitten
Suomen ortodoksinen kirkko juhlii tänä vuonna sataa ensimmäistä vuottaan osana Ekumeenista patriarkaattia.Str / Lehtikuva
Julkaistu 06.07.2023 06:00

STT

Suomen ortodoksinen kirkko viettää merkkipäivää, sillä tänään on kulunut sata vuotta sen liittymisestä ekumeeniseen patriarkaattiin.

Suomen ortodoksisen kirkon kanoninen peruskirja, autonomia-tomos allekirjoitettiin 6. heinäkuuta vuonna 1923. Ortodoksinen kirkko irtautui silloin Venäjän ortodoksisen kirkon vaikutuspiiristä ja sai autonomian eli itsehallinnon Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä.

Valtiona Suomi oli irtautunut Venäjästä vuonna jo 1917. Autonomia-tomoksessa viitataan muun muassa äskettäin perustettuun Suomen valtakuntaan ja linjataan, että Suomessa asuvat ortodoksit muodostavat yhden ainoan kristillisen alueen, jonka nimi on Suomen Ortodoksinen Arkkipiispakunta.

Ortodoksisen kirkon juhlavuoden päätapahtuma on ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen vierailu Suomessa syyskuussa.

Lue myös: Ukrainan ortodoksinen kirkko julistautui itsenäiseksi Venäjän ortodoksisesta kirkosta

Tuoreimmat aiheesta

Ortodoksinen kirkko