Venäjän hyökkäyssodalla on kauaskantoisia talousvaikutuksia myös Suomessa. Suomen Pankki kehottaa sekä kotitalouksia että pankkeja vahvistamaan kriisinsietokykyään.
Rahaviranomainen eli Suomen Pankki esittää kotitalouksille velkakattoa eli sitä, että lainamäärälle asetettaisiin enimmäismäärä vuositulojen mukaan.
Prosenttilukua kansallinen keskuspankki ei halua määritellä, koska velkakaton korkeus riippuisi taloustilanteesta. Esimerkiksi pari vuotta sitten velkakatoksi suunniteltiin summaa, joka olisi noin neljä kertaa lainanhakija vuositulot, mutta tämä haarukointi on jo vanhentunut.
Hinnat ja korot kuitenkin nousevat ja sen takia myös kotitalouksien olisi varauduttava kalliimpiin aikoihin.
Suomen Pankki on huolissaan kotitalouksien jatkuvasta ja kasvavasta velkaantumisesta ja esittää niille velkakattoa, jotta rahat eivät lopu lainanhoitokuluihin.
Kotitaloudet velkaantuvat ennätyksellistä vauhtia
Suomen Pankin mukaan kotitalouksien velkaantuminen on ennätyksellisen suurta, ja se on kasvanut pitkään.
Uudet asuntolainat ovat aiempaa suurempia ja yhä yleisemmin tavanomaista 25 vuoden laina-aikaa pidempiä. Kotitalouksien korkea velkaantuminen on riski rahoitusjärjestelmän vakaudelle.
– Velkakatolla varmistettaisiin sitä, ettei yksittäisen kotitalouden velkataakka muodostuisi liian suureksi. Eli kotitaloudet pystyisivät huolehtimaan välttämättömistä menoista ja voisivat kohdistaa varoja myös kulutukseen. Näin sillä olisi myös yksityistä kulutus vahvistava vaikutus, Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen sanoo.
Pankkipuolella vastustetaan velkakattoa.
– Testaamme hyvin paljon nykykorkoa korkeammalla korolla asiakkaan maksukyky ja sen takia liialliset rajoitukset eivät ole tervetulleita, kun ajatellaan suomalaista asuntomarkkinaa, OP:n pääjohtaja Timo Ritakallio kertoo.
– Suomalaiset asuntolainat on hyvin vakaita, meillä tosi vähän luottotappioita, kotitaloudet pystyvät hoitamaan lainansa nykyisen sääntelynsäkin piirissä, toteaa puolestaan Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.
Suomeen on suunnitteilla uusia makrovakausvälineitä, joilla hillitään kotitalouksien velkaantumista. Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan asunto- ja taloyhtiölainojen pituusrajoitusta sekä taloyhtiölainojen lyhennysvelvoitetta ja lainakattoa.
Pankkijärjestelmä on vakaa
Suomalainen pankkijärjestelmä on vakaa, mutta Suomen Pankki kehottaa myös pankkeja huolehtimaan taloudellisista puskureistaan ja varautumaan uusiin kyberhyökkäyksiin
– Varautuminen on hyvässä kunnossa. Kysymyson lähinnä siitä, että jos tulisi laajempi ja pidempiaikainen koko järjestelmää koskeva häiriö, niin siihen olisi syytä varautua, Suomen Pankin Nykänen sanoo.
Suomen Pankki muistuttaa, että rahoitusjärjestelmä on osa huoltovarmuutta, joka ei saa kaatua edes poikkeusoloissa.
Toimivien varajärjestelyjen suunnittelu, rakentaminen ja testaaminen vaatisi aiempaa aktiivisempaa yhteistyötä toimialan ja viranomaisten välillä.
6:35