Suomen Saudi-Arabian-suurlähetystössä on ollut pahoja työilmapiiriongelmia.
Asiasta eilenuutisoineen Ilta-Sanomien mukaan tilanne on aiheuttanut lähetystössä henkistä pahoinvointia ja jakanut henkilöstön leireihin.
Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Pekka Puustinen vahvistaa, että tapauksessa on ollut kyse kahden henkilön välisistä ongelmista, jotka ovat heijastuneet myös muuhun työyhteisöön. Puustinen on osallistunut tilanteen selvittämiseen helmikuusta saakka.
– Tilanteen selvittäminen työsuojeluasiana käynnistyi helmikuussa ja vei aikaa noin kolme ja puoli kuukautta. Työyhteisössä on kuitenkin ollut jo ennen tätä prosessia erilaisia haastavia tilanteita. Tilanne on välillä ollut myös parempi, Puustinen kertoo.
Suomen Saudi-Arabian-suurlähetystö on kooltaan pieni työyhteisö. Puustisen mukaan lähetystössä työskentelee Suomesta lähetettyjä ihmisiä yhteensä viisi. Lisäksi edustustossa työskentelee paikallisesti palkattua henkilökuntaa. Puustinen kommentoi, että ongelmat eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet lähetystön ulkoiseen toimintaan.
Lue myös: IS: Suomen Saudi-Arabian-suurlähetystössä pahoja työilmapiiriongelmia – tutkintapyyntö poliisille
– Olen itse hiljattain käynyt paikan päällä, ja arvioni mukaan lähetystön toiminta ulkoisesti on sujunut mallikkaasti. Joissakin tapauksissa tällaiset tapahtumat voivat tietysti vaikuttaa myös lähetystön toimintakykyyn, jolloin ne tietenkin muodostavat lisähaasteen. Yleensä tällaiset ongelmat näkyvät kuitenkin vain työyhteisön sisällä, Puustinen toteaa.
Selvitys tehty virkamiestyönä
Puustisen mukaan tapauksen selvitystyö on saatu valmiiksi. Hän kertoo olevansa tietoinen lähetystön tämänhetkisistä työoloista, muttei halua tarkemmin kommentoida nykyistä tilannetta.
– Mitään tarkkaa tavoiteaikaa ei ole tiedossa, että milloin saamme tilanteen palautumaan normaaliksi. Olemme mukana tukemassa työyhteisön tilannetta eri tavoin.
Tapauksen selvittämisessä kesti pidempään kuin mitä ulkoasiainhallinto vastaavien tapauksien käsittelyssä itse edellyttää. Puustisen mukaan yhtenä syynä tähän oli, että ministeriö oli aiemmin suunnitellut siirtyvänsä käyttämään Roschier Asianajajatoimiston palveluita työyhteisöongelmien selvittämisessä. Tästä kuitenkin luovuttiin kustannussyistä, mikä osaltaan viivästytti tapauksen käsittelyä.
– Selvitystyö tehtiin lopulta talon sisäisesti virkamiestyönä. Ulkoista tukea jatkossa saadaan työterveyshuoltopalveluista, mikä tukee ministeriön omaa työhyvinvointitoimintaa tässä tapauksessa.
STT ei tavoittanut Suomen Saudi-Arabian-suurlähettilästä kommentoimaan asiaa.