IS: Suomen Saudi-Arabian-suurlähetystössä pahoja työilmapiiriongelmia – tutkintapyyntö poliisille

Poliisin vaakuna AOP
All Over Press
Julkaistu 07.06.2024 21:27

MTV UUTISET

Suomen Saudi-Arabian-suurlähetystössä on pahoja työilmapiiriongelmia, Ilta-Sanomat kertoo

Lehden tietojen mukaan kahden ihmisen kahnauksena alkanut tilanne on aiheuttanut lähetystössä henkistä pahoinvointia ja jakanut henkilöstön leireihin.

Tilanne on johtanut myös poliisille tehtyyn tutkintapyyntöön. Helsingin poliisilla on esiselvityksessä väitetty kunnianloukkaus, joka liittyy suurlähetystössä työskentelevien ihmisten esittämiin väittämiin, lehti kertoo. Rikosilmoituksen mukaan he olisivat esittäneet valheellisia väittämiä mustamaalaamistarkoituksessa. Kritiikkiä on kohdistunut niin työntekijöihin kuin edustuston päällikköönkin.

Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Pekka Puustinen sanoi Ilta-Sanomille, että työyhteisössä on ollut vaativia tilanteita. 

Lue myös: Jari Vilén kommentoi kulukorvauksiaan – IS: Ulkoministeriö tekemässä tutkintapyyntöä poliisille

Ulkoministeriö päätti helmikuussa palkata Roschier Asianajotoimiston selvittämään Riadissa sijaitsevan suurlähetystön ongelmia. Saman toimiston oli tarkoitus tutkia myös Kanadan-suurlähetystöön liittyviä ongelmia.

Maaliskuussa ministeriö kuitenkin luopui lakifirman käyttämisestä asian selvittämisessä, kun arvio sen kokonaiskustannuksista selvisi. Ilta-Sanomien mukaan ministeriö perui tuolloin asianajotoimiston palvelut myös Saudi-Arabian-suurlähetystön tapauksessa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkoministeriö