Suomen sisällissodan päättymisestä on tänään kulunut sata vuotta – verisissä taisteluissa kuoli 38 000 ihmistä

8677313
Valkoisten voitonparaati pidettiin Helsingissä 16.5.1918 Pääesikunnan ratsukko kääntyy Pohjoisesplanadilta puiston suuntaan ylipäällikkö Mannerheimin ohitettuaan.Handout
Julkaistu 15.05.2018 06:10

MTV UUTISET-STT

Suomen itsenäistymistä seuranneen sisällissodan päättymisestä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta.

Katso videolta valtioneuvoston muistohetki sisällissodan syttymisen vuosipäivänä.

3:12img

Sodan päättymispäiväksi lasketaan 15. toukokuuta, jolloin valkoiset valtasivat Inon linnoituksen Karjalan kannaksella. Valtauksen myötä valkoiset saivat koko Suomen alueen hallintaansa.

Seuraavana päivänä valkoinen armeija marssi ylipäällikkö C.G.E. Mannerheimin johdolla voitonparaatissa Helsingissä, jonka saksalaiset joukot olivat vallanneet punaisilta noin kuukautta aiemmin.

Sisällissodan päättämisestä ei käyty neuvotteluja eikä rauhansopimusta tehty. Sodassa kuoli noin 38 000 ihmistä, joista suurin osa punaisia.

Suuri osa punaisen puolen uhreista kuoli nälänhätään ja tauteihin vankileireillä, joihin vietiin sodan loppuessa yli 75 000 ihmistä. Tuhannet punaiset pakenivat Neuvosto-Venäjälle.

Sota jätti jälkeensä yhteiskunnallisesti syvästi jakautuneen Suomen, jossa sisällissodan jakolinjat näkyivät vielä vuosikymmeniä myöhemmin.

2:22img

2:17img

15:54img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa