Suomen Tanskan-suurlähettiläs: Tanska on shokissa

Tanska, Kööpenhamina, ampuminen
Nainen laskee kukkia synagonan edustalle. Rakennuksen edessä sattuneessa ampumisessa kuoli yksi ihminen.
Julkaistu 15.02.2015 12:12

MTV UUTISET - STT - Ritzau

Kööpenhaminan ampumistapaukset ovat shokki tanskalaisille, vaikka maassa osattiin pelätä terrori-iskuja Pariisin tammikuisten iskujen jälkeen, sanoo Suomen Tanskan-suurlähettiläs Ann-Marie Nyroos

Nyroosin mukaan ampumistapaukset näkyvät edelleen Kööpenhaminan katukuvassa, sillä osia kaupungin keskustasta on suljettu ja kaduilla on runsaasti poliiseja.

Vaikka tilanne on näyttää rauhoittuneen, Suomen suurlähetystö kehottaa edelleen Tanskassa liikkuvia suomalaisia valppauteen ja varovaisuuteen. 

Tanskan pääministeri muistutti Helle Thorning-Schmidt on muistuttanut aamupäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa solidaarisuudesta juutalaisia kohtaan.

Pääministerin mukaan juutalaiset kuuluvat tärkeänä osana tanskalaiseen yhteiskuntaan, eivätkä jää yksin, jos heitä vastaan tehdään iskuja.  

Suomessa järkytyttiin

Suomen juutalaiset seurakunnat ovat ilmaisseet järkytyksensä Kööpenhaminan iskujen jälkeen.

Seurakuntien puheenjohtajat kertovat, että Pohjoismaissa juutalaiset yhteisöt ovat turvallisuustoimilla varautuneet pidemmän aikaa vastaaviin iskuihin. 

Helsingissä ja Turussa toimivat seurakunnat kiittävät suomalaisen poliisin nopeaa reagointia. Poliisi korotti valmiuttaan Tanskan iskujen vuoksi.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat