Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) peruu matkansa Pekingin talviolympialaisiin.
Ministeri vahvistaa asian Twitter-tilillään kertoen, ettei perumispäätöksen taustalla ole kyse poliittisesta boikotoinnista.
– Tein ratkaisuni itse eikä se liity ulkopolitiikkaan, hän alleviivaa tviitissään.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Koronakaranteeni ja riski saada koronatartunta syynä matkan peruuntumiselle
Ministerin olympiamatkan peruuntumisesta kertoi ensimmäisenä Suomenmaa, jonka haastattelussa hän perustelee ratkaisuaan riskillä koronalle altistumisesta ja sitä seuraavasta yli viikon karanteenista.
– Suomalaisen ministerin joutuminen kymmeneksi päiväksi karanteeniin ulkomailla on kasvanut riski, jota en ota, Kurvinen sanoo Suomenmaalle.
Kurvisen mukaan koronariskiä olisi lisännyt se, että suora lentoyhteys Pekingiin peruuntui. Terveysturvallisen matkanteon sijaan edessä olisi Kurvisen mukaan ollut vaihtolento ja yhdeksän tunnin odottelu lentokentällä.
Kurvisen mukaan ratkaisuun vaikutti myös se, että viranhoitoon liittyvät kisojen ulkopuoliset tapaamiset eivät ole koronasyistä mahdollisia paikan päällä edes kisojen päätyttyä.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lue myös: Ministeri Antti Kurvinen pyytää anteeksi tapahtuma-alalta kommenttejaan MTV:n Uutisextrassa
Juttua muokattu 2.2.2022 kello 19.09: Lisätty Antti Kurvisen tviitti, jonka pohjalta muokattu otsikkoa sitaatilla.