Suomessa raportoitu 3 412 uutta koronatartuntaa perjantain jälkeen – 23 kuollut

2:02img
Katso myös: THL:n arvion mukaan ilman rokotuksia jopa 30 prosenttia lapsista voi saada talvella koronavirustartunnan.
Julkaistu 06.12.2021 12:04

MTV UUTISET – STT

Suomessa on raportoitu perjantain jälkeen 3  412 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana on raportoitu kaikkiaan 16 561 tartuntaa, mikä on 3 462 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Yhteensä Suomessa on raportoitu pandemian aikana reilut 194  000 koronatartuntaa.

THL:n mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu perjantain jälkeen 23. Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi on 277 potilasta, heistä 51 on tehohoidossa.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus