Suomessa alkaa sadekausi

4:01img
Katso tuorein kuukausiennuste videolta!
Julkaistu 06.08.2024 12:45
Toimittajan kuva

Petri Tyynmaa

petri.tyynmaa@mtv.fi

Tuore kuukausiennuste lupailee Suomeen sadekautta.

Lähipäivinä saadaan paikoin nauttia vielä hienoista ja aurinkoisista kesäpäivistä, mutta Suomea lähestyvän matalapainevyöryn myötä vettä sataa kohta pitkään ja kunnolla, meteorologi Markus Mäntykannas kertoo.

Tiistaina sade- ja ukkoskuuroja saattaa olla etenkin maan länsiosissa. Pohjoisessa, idässä ja paikoin maan keskiosissakin sää on tiistaina puolipilvistä ja aurinkoista.

Lämpötilat jäävät maan etelä- ja keskiosissa 20–25 asteen välille, Lapissa voidaan hätyytellä jopa hellelukemia.

– Lapissa on selvästi tavanomaista lämpimämpää. Varsinkin Utsjoen suunnalla voi useampikin hellepäivä tulla vielä tällä viikolla, sanoo Mäntykannas.

Keskiviikkona sateet vähenevät ja sää on muuttumassa poutaisemmaksi koko maassa. Etelässä saattaa tulla yksittäisiä sadekuuroja

Torstaina koko maassa päästään yli 20 asteen. Lapissa ja maan eteläosissa elohopea voi kivuta hellelukemiin. Kuurosateita voi torstaina olla paikoin etelässä ja maan keskiosissa.

Lauantaiyönä säässä on tapahtumassa radikaali muutos.

– Tässä yhteydessä kastuu suuri osa Suomea. Matalapaineita tulee liukuhihnalla lauantaista eteenpäin ja samaten myös runsaita sateita eli vettä voi ropista ihan kunnolla.

Lue myös:

Tätä tarkoittaa, kun vettä sataa saavista kaatamalla – meteorologi Jenna Salminen koki karun vesiyllätyksen kuvauksissa

Yksi kartta paljastaa, kuinka rajusti kesän pituus vaihtelee ympäri Suomen

Tuoreimmat aiheesta

Sää