Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia

Eskimohanhi
Kuopion Juankoskella bongattiin Eskimohanhi / Kuva: Arto HalttunenHandout
Julkaistu 20.05.2024 11:29

MTV UUTISET – STT

Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa havaittu uusia lintulajeja.

Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia. Uudet lintulajit havaittiin Birdlifen mukaan Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa toukokuussa.

Suomen ensimmäinen tummajunkko löytyi Luodon kunnan Bosundin kylästä sunnuntaina. Kuopion Juankoskella havaittiin puolestaan eskimohanhi tummajunkkohavaintoa edeltävänä sunnuntaina.

Eskimohanhi on havaittu aiemminkin Suomessa, mutta havaintojen on aiemmin tulkittu koskevan lintutarhoista karanneita lintuja. Kuopion lintu oli kuitenkin rengastettu, mikä vahvistaa havainnon olevan ensimmäinen luonnonvaraisesti Suomeen eksynyt eskimohanhi.

Molemmat lajit ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta.

Lue myös: Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia – enemmän kuin vuosikymmeniin

Tuoreimmat aiheesta

Linnut