Lintuharvinaisuus bongattu! Suomen ensimmäinen ruskosuula lepäili vartiolaiva Turvan kannella tuntien ajan

Ruskosuula vartiolaiva Turvan kannella
Ruskosula vartiolaiva Turvan kannella.Rajavartiolaitos, kuvaaja Mirko Mäkinen
Julkaistu 07.08.2023 20:03
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Suomen ensimmäinen ruskosuula (Sula leucogaster) havaittiin maanantaina ulkomerellä Helsingin edustalla.

Birdlifen tiedotteen mukaan Jukka Haukijärvi kuvasi Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turvan kaiteella istuneen linnun, joka kuvista voitiin määrittää nuoreksi ruskosuulaksi.

Myöhemmin linnusta saatiin vielä lisää kuvia. Lintu levähti laivalla kolmisen tuntia, kunnes suuntasi viiden jälkeen iltapäivällä voimakkaassa myötätuulessa länteen.

Ruskosuula on istuessaan vähän pienempi kuin merimetso, mutta lennossa molempien siipienväli on samaa luokkaa. Yleisväriltään ruskosuula on hyvin tumma. Aikuisella on laajalti valkea vatsa, mutta nuori lintu on kauttaaltaan tummanruskea. Vain vahva nokka erottuu vaaleampana päästä.

Eksoottinen vieras

Ruskosuula pesii trooppisilla valtamerillä. Eurooppaa lähimmät pesimäpaikat ovat Punaisenmeren saarilla ja Kap Verdellä. 

Lajia on Birdlifen mukaan havaittu satunnaisesti Atlantin rannikolla esimerkiksi Portugalissa ja Espanjassa, ja viime vuosina havaintoja on tehty myös Ranskassa, Brittein saarilla, Saksassa, Alankomaissa, Tanskassa ja toissa syksynä myös Ruotsissa. Itämerellä ruskosuulaa ei ole havaittu aikaisemmin.

BirdLife Suomen rariteettikomitea tarkastaa Suomessa tehdyt valtakunnallisesti harvinaiset lintuhavainnot ja arvioi, ovatko määritysperusteet riittävät ja onko lintu luonnonvaraisesti harhautunut.

Viime vuoden loppuun mennessä Suomessa on havaittu hyväksytysti 487 luonnonvaraista lintulajia. Edellinen maalle uusi lintulaji oli viime vuoden heinäkuussa havaittu pikkumerimetso.

Lue myös: Essayah MTV Uutisille: Lintuinfluenssatilanne hallinnassa – "Hallituksen kokouksiin ei ole ollut tarvetta"

Tuoreimmat aiheesta

Linnut