Suomessa on todettu 165 uutta koronatartuntaa, kertoo THL.
THL kertoo Twitterissä, että päivän tartuntaluvuissa saattaa olla puutteita. Tekninen tuki toimii arkisin, joten asia tarkistetaan ja korjataan viimeistään maanantaina.
Päivän lukema on huomattavasti pienempi kuin lähiviikkoina, mitä pitkälti selittää tartuntojen hitaampi kirjautuminen järjestelmään viikonlopun aikana. Kuluvan viikon arkipäivinä on kerrottu yli 700 päivittäisestä koronatartunnasta.
Kahden viime viikon aikana on raportoitu 8 582 tartuntaa, mikä on 4 130 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana, kertoo STT.
Sairaalahoidossa oli lauantaina 100 koronapotilasta. Heistä tehohoitoa saa 18 potilasta. Lukemat olivat identtiset myös perjantaina.
Pandemian alusta alkaen Suomessa on todettu nyt yhteensä 110 885 koronatartuntaa. Viime keskiviikkoon mennessä virukseen oli Suomessa kuollut 984 ihmistä.