Presidenttiehdokas Mika Aaltolan vastaus suomettuneisuuden hännistä lähti erikoisille urille MTV:n Suuressa vaalitentissä. Katso vastaus kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta.
MTV:n Suuri vaalitentti toi yhdeksän presidenttiehdokasta ensimmäistä kertaa vaalitenttiin TV-kameroiden eteen.
Ankkuri-juontajat Jan Andersson ja Jaakko Loikkanen esittivät ehdokkaille kiperiä kysymyksiä – myös Ahvenanmaan demilitarisaatriosta, joka on ollut kuuma peruna Suomen Nato-prosessin aikana ja puolustusliittoon liittymisen jälkeen.
Presidenttiehdokas Mika Aaltola on aiemmin todennut aistineensa presidentinvaalien yhteydessä ”suomettuneisuuden häntiä”.
Loikkanen tiedusteli Aaltolalta itseltään, näkyykö näitä suomettuneisuuden häntiä myös Ahvenanmaa-kysymyksessä.
– Kyllä suomettuneisuuden häntä on sellainen piilevä perinne, joka on opittu ja usein käy niin, että vanhojen koirien on vaikea oppia uusia temppuja, Aaltola alusti vastaustaan samalla, kun Li Andersson (vas.) ja Sari Essayah (kd.) hymähtelivät.
Niin, näkyykö niitä häntiä?
– Kyllä siinä mielessä, että meidän pitää nyt yhdessä liittolaisten, jotka ovat näitä sopimuksia Krimin sodasta lähtien allekirjoittaneett, kanssa ymmärtää se muuttunut geostrateginen tilanne ja kysyä ahvenanmaalaisten kantaa tähän asiaan, hän jatkoi.
Yhtäkkiä Aaltola ryhtyi muistelemaan hetkeä, jolloin keskusteli Simo-nimisen, lahtelaisen eläkeläisen kanssa. Mistä oli oikein kysymys? Katso jutun alussa olevalta videolta.
MTV:n Suuren vaalitentin näet suorana MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla kello 20–22. Voit katsoa Suuren vaalitentin kokonaisuudessaan tai parhaiden palojen muodossa MTV Katsomossa.