Suomi ja Espanja maalittomaan harjoitusottelussa

Suomi pelasi maalittoman pelin jalkapallossa Espanjaa vastaan Helsingissä keskiviikkona. Kyseessä oli Suomen palloliiton 100-vuotisjuhlaottelu.

Suomi pelasi jo neljännen peräkkäisen maalittomiin lukemiin päättyneen A-maaottelun.

Espanja oli ottelussa pelillisesti hieman Suomea edellä. Lähimmillään se sai pallon Antti Niemen vartioiman Suomen maalin tolppaan.

- Peli ei muistuttanut tänään ystävyysottelua, se oli todella kuin karsintaottelu. Olen enemmän kuin tyytyväinen tasapelistä, Suomen joukkueen päävalmentaja Roy Hodgson kertoi Canal+ -kanavalle.

Maalit puuttuvat

Suomen jalkapallomaajoukkue jatkoi Palloliiton 100-vuotisjuhlapelissä Espanjaa vastaan siitä, mihin on EM-karsinnoissa tottunut. Maaliton tasapeli huippujoukkuetta vastaan ei toki ole huono suoritus, mutta kyllähän hanan olisi mieluusti nähnyt aukeavan viileällä Olympiastadionilla.

Ensimmäinen puoliaika ei ihmeemmin stadionille vaivautuneelle väelle - 11 751 katsojaa - tarjonnut. Espanja toki näytti tasoaan ja taitojaan, mutta ajoittaisesta selkeästäkin hallinnasta huolimatta ainoasta laukauksesta kohti maalia vastasi Albert Riera 29. minuutilla. Paluuottelunsa maajoukkueessa pelannut Niemi koppasi vedon kuitenkin helposti.

Suomen pyörittely ei paikkoja avannut. Paras isäntäpaikka nähtiin jo 4. minuutilla, kun Jonatan Johansson järjesti pallon rangaistusalueelle Mika Väyryselle. Väyrysen siirto taakse Shefki Kuqille pysähtyi kuitenkin espanjalaispelaajan katkoon. Hyvä yritys lupaili jatkosta, mutta loppujakson kentällä oli kuitenkin pitkälti vain yksi joukkue eteenpäin pääsemässä.

Espanjalaispaikoista paras oli Luis Garcialla, mutta Sami Hyypiän peittäminen kuitenkin pysäytti laukauksen. Tilanteen kehitti rangaistusalueelle Andres Iniesta, joka oli vasemman laitamiehen Rieran kanssa joukkueensa yritteliäin ensimmäisellä puolikkaalla.

Niemi ja tolppa pitivät nollan

Toiselle puoliajalle kumpikin joukkue teki kaksi vaihtoa, ja Espanja täydensi vielä kahdella jakson kymmenennellä minuutilla. Suomen vaihdot toivat kentälle Hannu Tihisen Hyypiän tilalle puolustukseen ja samalla myös kapteeniksi sekä Mika Nurmelan oikealle laidalle. Aki Riihilahden paikan keskellä otti Väyrynen.

Liekö sitten vaihdoista johtuvaa, mutta peli kuitenkin tasoittui. Nurmela juoksi laidallaan innolla ylöspäinkin, ja Väyrynen pääsi peliin paremmin keskellä mukaan kuin mitä laitapelaaminen ensimmäisellä jaksolla toi. Pitkään loukkaantumisen kourissa tuskailleelle Väyryselle peli oli loppujen lopuksi varmasti hyvä, sillä pelituntuman hakemisessa minuutit (83) ovat arvokkaita.

Suomen yrityksestä huolimatta jakson parhaat paikat olivat Espanjan kolme tilannetta. Ensin Mariano Pernia ampui nätisti vapaapotkun paristakymmenestä metristä, mutta 35-vuotias Niemi venytti yläriman alle suuntautuneeseen palloon. Toisessakin reaktio oli kohdallaan, kun Garcia tykitti läheltä ja kovaa. Näyttävät torjunnat nostivat Niemen Suomen ykköspelaajaksi ottelussa. Kolmannessa paikassa Niemikään ei palloon yltänyt, mutta tolppa pelasti vapaana olleen Rieran yrityksen päätymästä tulostaululle.

Viimeisellä kymmenminuuttisella Suomikin sitten vihdoin lämmitti katsojia todellisilla paikoilla. Ensin Toni Kallio puski Alexei Eremenko juniorin kulmapotkun jonkin verran ohi, ja pian sen jälkeen Johansson hääräsi vaarallisesti Jose Reinan vartioimalla maalilla.

Maalia ei kuitenkaan syntynyt, ja Suomen osumaton putki on nyt jo kuuden ja puolen tunnin mittainen.

Jalkapallo, miesten maaottelu, Helsinki, keskiviikko:

Suomi - Espanja 0-0

Suomi:
Antti Niemi; Petri Pasanen, Sami Hyypiä (kapteeni) (46. Hannu Tihinen), Toni Kuivasto, Toni Kallio; Mika Väyrynen (83. Jari Ilola), Roman Eremenko, Aki Riihilahti (46. Mika Nurmela), Joonas Kolkka (76. Veli Lampi); Jonatan Johansson, Shefki Kuqi (65. Alexei Eremenko junior)

Espanja:
Jose Reina; Sergio Ramos, Carlos Puyol (kapteeni) (46. Carlos Marchena), Pablo Ibañez, Mariano Pernia; Miguel Angel Angulo (55. Joaquin Sanchez), Andres Iniesta (46. Xavier Hernandez), David Albelda, Albert Riera; Luis Garcia (72. Cesc Fabregas), David Silva (55. Raul Tamudo)

Erotuomari: Stephane Bre, Ranska
Yleisöä: 11 751

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat