Suomi mukana yhteishankkeessa jalkapallon EM-kisojen hakemiseksi

GettyImages-90586074
Suomi järjesti jalkapallon EM-kilpailut vuonna 2009. Kuvassa mestaruuden voittanut Saksa kiittää järjestäjämaata ja fanejaan.2009 Getty Images
Julkaistu 06.04.2022 15:29

MTV URHEILU – STT

Pohjoismaiden yhteishanke jalkapallon naisten vuoden 2025 EM-turnauksen hakemiseksi etenee myötätuulessa. Pohjoismaiset arvot ja kestävän kehityksen periaatteet ovat yhdenvertaisuuden ohella yhteisen EM-haun ytimessä.

Tanska, Suomi, Norja ja Ruotsi jättivät maaliskuun lopussa ensivaiheen hakemuksen naisten EM-kisojen järjestämiseksi 2025. Hakua ovat tukemassa myös Färsaaret ja Islanti.

Lopullinen hakemus jätetään Euroopan jalkapalloliitto Uefalle ensi lokakuussa. Uefan johtokunta julkaisee 2025 EM-lopputurnauksen järjestäjän joulukuussa. Muita EM-kisojen järjestämisestä kiinnostuneita maita ovat Puola, Ranska, Sveitsi ja Ukraina.

Jos pohjoismaat saavat kisat järjestettäväkseen, pelataan turnauksen finaali Tukholmassa. Suomessa pelattavan alkulohkon järjestäjäkaupungit olisivat Helsinki ja Tampere.

Suomi järjesti jalkapallon EM-kisat vuonna 2009. Suomi eteni tuolloin puolivälieriin, joissa putosi Englannille 2-3-lukemin.

Tuoreimmat aiheesta

EM-jalkapallo