Keskustelu al-Holin leirin suomalaisten kohtalosta on käynyt yhä isommilla kierroksilla, kun on käynyt ilmi, että ulkoministeriössä on valmisteltu erilaisia toimenpiteitä ainakin suomalaislasten palauttamiseksi Suomeen.
Muissa Pohjoismaissa on kipuiltu samojen kysymysten kanssa.
Lue myös: Isis-vaimot Sanna ja Fatima, 2-vuotias taapero ja 13-vuotias lapsivaimo Sumeya – Tämän tiedämme al-Holin leirin suomalaisista naisista ja lapsista
Suomeen verrattuna muut Pohjoismaat ovat kuitenkin päässeet siirtymään väittelystä tekoihin. Ruotsi, Norja ja Tanska ovat tuoneet syksyn aikana muutamia lapsia, pääasiassa orpoja, kotimaahansa.
Ruotsin tunnetuimman Isis-taistelijan lapset tuotiin takaisin
Ruotsi on Dagens Nyheter -lehden mukaan tuonut seitsemän lasta al-Holista Ruotsiin. Kyseessä ovat ruotsalaisen Michael Skråmon lapset, jotka olivat jääneet orvoiksi. Skråmo oli yksi näkyvimpiä Isikseen liittyneitä pohjoismaalaisia, ja tämän taustoista ja radikalisoitumisesta on kirjoitettu paljon.
Skråmo ja tämän vaimo kuolivat maaliskuussa, kun Isis taisteli viimeisistä alueistaan.
Lue myös: Ruotsalainen tunnettu Isis-terroristi Michael Skråmo on kuollut – suku pelkää nyt seitsemän pienen lapsen jääneen orvoksi ja yksin kriisialueelle: "Se sattuu niin paljon"
Lapset jäivät orvoiksi ja asuvat nyt uuden huoltajan kanssa. Miestä haastateltiin Dagens Nyheteriin. Lapsista nuorin on noin vuoden ikäinen, vanhin kahdeksan.
Ainakin viisi ruotsalaista orpolasta al-Holissa
Lehden mukaan leirillä on yhä noin 50 lasta, joilla on kytköksiä Ruotsiin. Ruotsin hallitus otti keväällä kannan, että lapsia voidaan tuoda leiriltä takaisin Ruotsiin.
Ruotsin ulkoministeri Ann Linde kertoi tällä viikolla Ruotsin politiikan toimittajien tapaamisessa, että alle viisi leirillä olevista lapsista on orpoja. Ruotsin viranomaiset ovat toiveikkaita siitä, että ainakin heidät saataisiin tuotua takaisin Ruotsiin.
Leirillä olevat äidit ja näiden lapset aiheuttavat samaa pohdintaa kuin Suomessa. Linde totesi DN:lle, Ruotsi ei halua antaa konsuliapua vanhemmille, jotka ovat omasta tahdostaan lähteneet terroristijärjestön alueelle tukeakseen sitä.
– Mutta emme voi vain ottaa lapsia heidän äideiltään, joten tilanne on vaikea, Linde totesi lehdelle.
Norjassa kiista sairaan lapsen tuomisesta maahan
Myös Norjassa on käyty kiivasta keskustelua al-Holin leirillä olevista naisista ja lapsista, jotka ovat maan kansalaisia tai joilla on vahvat kytkökset maahan.
Lehtitietojen mukaan viisi lasta lennätettiin Irakin kautta Osloon kesäkuussa. Lasten molemmat vanhemmat ovat joko kuolleet tai kadonneet Isisin hallinnoimalla alueella.
Norja oli aiemmin linjannut, että orpolapset voidaan tuoda takaisin Norjaan.
Lapset tunnistettiin dna-testien avulla, minkä ottamisessa kurdiviranomaiset auttoivat. Lasten henkilöllisyydet on turvattu niin, ettei heitä myöhemmässä elämässä pystytä tunnistamaan kyseisiksi Isis-lapsiksi.
Pääseekö sairaan lapsen äiti mukaan?
Kovaa keskustelua on vuoden lopulla herättänyt tapaus, jossa Isistä tukeneen naisen vakavasti sairas lapsi haluttaisiin saada hoitoon, mutta nainen ei anna lennättää lasta Norjaan ilman itseään. Tapauksesta kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Käynnissä on kova poliittinen väittely siitä, voisiko tällaisessa tapauksessa lapsi tuoda maahan äitinsä kanssa, jos viranomaiset voivat ottaa naisen vastaan.
Tapausta on käsitelty niin ulkoasiain- kuin puolustusvaliokunnissa salassa.
Ehdoksi Isis-naisten avustamisessa takaisin Norjaan on esitetty, että nämä voitaisiin asettaa syytteisiin maahatullessa. NRK:n mukaan vierastaistelijoiksi läheteneet ovat saaneet syytteistä noin neljän vuoden vankeustuomioita.
Al-Holin leirillä oleva nainen on kuitenkin kiistänyt syyllistyneensä mihinkään, joten tilanne ei ole edennyt.
Tanska on tiukentanut linjaansa
Rojavan epävirallisen kurdihallinnon ulkoministerin virkaa tekevä Abdulkarim Omar twiittasi marraskuun lopulla, että kurdihallinto luovutti tanskalaisen orpolapsen Tanskan viranomaisten haltuun. Lapsi on noin vuoden ikäinen.
Toisessa tapauksessa Tanskan viranomaiset auttoivat pahoin ammuskelussa loukkaantuneen, teini-ikäisen pojan pois al-Holista. Poika oli saanut osuman selkäänsä ja hänen jalkansa ovat halvaantuneet.
Poika saatiin Tanskaan sen jälkeen, kun pojan äiti allekirjoitti suostumuksen sille, että vain poika lennätetään takaisin Tanskaan.
Lue myös: Jihadismin tutkija kommentoi MTV:lle al-Holin täysi-ikäisten suomalaisten mahdollista paluuta: Suomeen voisi muodostua uudenlainen uhka
Tanskan yleisradion mukaan al-Holin leirillä on ainakin 40 lasta, joilla on kytköksiä Tanskaan.
Maan hallitus on kuitenkin linjannut, ettei se auta naisia tai näiden lapsia takaisin Tanskaan. Lokakuussa myös päätettiin laista, jonka myötä Isisin puolella taistelleilta kaksoiskansalaisilta voidaan ottaa Tanskan kansalaisuus pois.
Maan hallitus on lähettänyt syksyllä leirillä olevien omaisille kirjeet, joissa kerrotaan, ettei viranomaiset aio edesauttaa näiden paluuta Tanskaan.