Suomen Jääpalloliitto on päättänyt, ettei maajoukkue osallistu Venäjällä pelattaviin jääpallon MM-kisoihin. Sittemmin saman päätöksen teki jääpallon huippumaihin niin ikään lukeutuva Ruotsi.
Venäjä toimii maalis-huhtikuun vaihteessa pelattavien aikuisten MM-kisojen isäntänä. Nykyisen maailmantilanteen vuoksi Suomi on päättänyt vetäytyä MM-kisoista.
– Syinä ovat eskaloitunut aseellinen konflikti Ukrainassa ja tästä syystä heikentynyt Venäjän turvallisuustilanne. Meidän vastuullamme on turvata Suomen kansalaisten turvallisuus ja tästä syystä olemme päättäneet perua osallistumisemme kisoihin, Jääpalloliiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson toteaa tiedotteessa.
Vetäytyminen koskee myös 17-vuotiaiden poikien maajoukkueen MM-kisoja, jotka järjestetään niin ikään Venäjällä.
Myöhemmin torstaina Ruotsin jääpalloliitto tiedotti Ruotsin jäävän sivuun jääpallon MM-kisoista Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
– Venäjä rikkoo sekä kansainvälistä lakia että ihmisoikeuksia hyökkäämällä Ukrainaan, Ruotsin jääpalloliiton pääsihteeri Pär Gustafsson kertoi tiedotteessa ja lisäsi MM-kisoista vetäytymispäätöksen olleen helppo.
Juttua päivitetty kello 14.17 tiedolla Ruotsin vetäytymisestä.