Ehdokkaat elokuva-alan Jussi-palkinnon saajiksi julkaistaan kello 12 MTV Uutiset Livessä. Constantinos “Gogi” Mavromichalis ja Katja Lintunen kertovat, mitkä viime vuonna tehdyt elokuvat ja niiden tekijät ovat päässeet palkintoehdokkaiksi.
Suorassa lähetyksessä ovat haastattelussa Jussit jakavan elokuva-alan ammattilaisten yhdistyksen Filmiauran puheenjohtaja Emma Ilves sekä yksi ehdolla olevista pääosanäyttelijöistä.
Voit katsoa suoraa lähetystä Katsomosta ja jutun alussa olevalta videolta kello 12.
Kaksi uutta näyttelijäkategoriaa
Näyttelijäkategorioihin on tehty tänä vuonna kaksi muutosta. Kokonaan uusi kategoria Vuoden ensemble osoitetaan elokuvan keskeiselle näyttelijäkokoonpanolle, jossa näyttelijöiden keskinäinen yhteistyö nousee esiin erityisellä tavalla. Ehdokkuus voidaan myöntää yhdestä elokuvasta kahdelle tai sitä useammalle näyttelijälle. Ranskankielinen termi ensemble, ”yhdessä” tulee alkujaan teatterimaailmasta. Myös gaalan teema on tänä vuonna Yhdessä.
Toinen muutos on Vuoden läpimurtorooli. Kahtena edellisenä vuonna on jaettu Vuoden näyttelijätulokas -palkinto, jota nyt tarkennetaan tällä nimityksellä. Läpimurtoroolin Jussi-palkinto myönnetään näyttelijälle, joka nostaa roolityöllä uransa uudelle tasolle.
Sukupuolikategorioista luovuttiin vuonna 2023, ja muuten pää- ja sivuosapalkinnot jaetaan entiseen tapaan.
Myös visuaaliset tehosteet palkitaan
Ensimmäistä kertaa jaetaan Jussi-palkinto myös visuaalisille tehosteille. Visuaaliset tehosteet ovat yhä useammin merkittävä osa elokuvan taiteellista ja tuotannollista prosessia, ja siksi Filmiaura on päättänyt lisätä sen omaksi palkintokategoriakseen. Uudistus on jatkumoa viime vuonna ensimmäistä kertaa myönnetylle Visuaaliset tehosteet -kunniakirjalle.
Jussi-palkintoja jaetaan nyt kaikkiaan 17 kategoriassa, joita ovat vuoden elokuva, ohjaus, neljä näyttelijäpalkintoa, käsikirjoitus, kuvaus, musiikki, leikkaus, äänisuunnittelu, lavastussuunnittelu, pukusuunnittelu, maskeeraussuunnittelu, visuaaliset tehosteet, dokumenttielokuva ja lyhytelokuva.
Lisäksi Filmiaura myöntää Betoni-Jussin pitkästä ja ansiokkaasta urasta elokuva-alalla sekä Vuoden uroteko -kunniakirjan.
Euroopan vanhin elokuvapalkinto
Viime vuoden parhaille kotimaisille elokuville jaetaan perjantaina 21. maaliskuuta Jussi-gaalassa Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Gaala esitetään suorana lähetyksenä MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla klo 19.30–22.
Jussi-patsaat jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry. Ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva, ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa. Voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä.
Ensimmäiset Jussit jaettiin 16. marraskuuta 1944. Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto.