Super 8

J.J. Abramsin ohjaamassa Super 8:ssa eletään kesää 1979 ohiolaisessa pikkukaupungissa. Kaveriporukka omistautuu kesälomallaan zombeista kertovan kaitafilmielokuvansa tekemiseen. Tarkoitus on saada elokuva valmiiksi Clevelandin 8-millisten elokuvien festivaalille. Öisen kuvaussession katkaisee tuhoisa junaonnettomuus, jonka jälkeen kaupungista alkaa selittämättömästi kadota koiria ja ihmisiä ja tapahtua muita outouksia.

Lapset alkavat vähitellen vakuuttua siitä, ettei kyseessä ollutkaan onnettomuus, etenkin katsottuaan mitä kameraan on turmahetkellä tallentunut. Myös tapauksen tutkinta on kummallisen suureellista ja salamyhkäistä.

Elokuvassa on juonellisesti vähän kaikkea: lasten ja vanhempien kimurantteja suhteita, lujaa kaveruutta, Romeon ja Julian kaltaista kiellettyä rakkautta, surua, salaliittoteorioita, tieteisfantasiaa ja toimintaa. Elokuva on parhaimmillaan alussa, kun vaara on vielä tunnistamaton, kuvassa vain ohimennen vilahtava epämääräinen hahmo. Alussa myös lasten elokuvan tekemiseen kohdistuva antaumuksellinen into on vastustamatonta.

Ohjaajana ja käsikirjoittajana hääräävän Charlesin perfektionistinen ote on kaikessa totisuudessaan hilpeä. Hän tuntee olevansa auteur ja etsii tuotannollisia lisäarvoja kaikkialta. Hänen asenteessaan on taatusti paljon samaa kuin J.J. Abramsin oppi-isän ja elokuvan tuottajan Steven Spielbergin uran alkutaipaleessa. Abrams sai nuorena poikana tilaisuuden restauroida idolinsa 8-milliset kotielokuvat. Nyt hän kumartaa Super 8:ssa Spielbergille.

Nykypäivän nuorille kotielokuvien tekemisen alkeellisuus saattaa tuntua käsittämättömältä, sillä he ovat tottuneet digitaalisiin kameroihin, tietokoneella editointiin, kuvamanipulaatioon ja siihen, että kenestä vain tulla elokuvaohjaaja, ainakin YouTubessa. Super 8:n nostalgiatrippi 30 vuoden taakse särkyy, kun Abrams intoutuu liikaa leikkimään modernilla tekniikalla ja räjäyttelemään isosti. Läpikotainen kotikutoinen kömpelyys olisi pönkittänyt paremmin nostalgiaa.

Nuoret näyttelijät ovat hurmaavia ja taitavia. Ns. Stand by Me -osasto toimiikin mainiosti, mutta siirryttäessä nuorten kuohuvista tunteista toimintaan tuntuu kuin koko elokuva muuttuisi joksikin aivan toiseksi. Myös kerronta alkaa mennä sotkuiseksi ja tunnelataus katoaa. Uhka ulkoavaruudesta ei kulje pakottomasti rinnakkain nuorten kasvukipujen kanssa.

Hetken hiljaisuus ennakoi elokuvassa aina takuuvarmasti suurta jysähdystä tai hyökkäystä. Tästä kliseestä ei moderni jännityselokuvakaan ole päässyt eroon. Ja hirviö on, kuten tavallista, äärimmäisen epäkiinnostava. Olisikin ollut tyylikkäin ratkaisu jättää koko otus näyttämättä. Loppua kohti elokuva muuttuu yhä typerämmäksi, mikä on sääli, sillä Super 8:ssa olisi ollut aineksia paljon mieleenpainuvammaksi nostalgiamatkaksi nuoruuteen ja elokuvahulluuteen.

Katso traileri Sub.fin Leffat-osiosta

Teksti: Minna Karila