Super Bowlin puoliaikaesitys oli tänä vuonna räppäri Kendrick Lamarin käsialaa. Muusikko marssitti esitykseensä myös yllätysesiintyjiä. Tennistähti Serena Williamsin tanssipiipahduksessa oli kosolti symboliikkaa.
Kendrick Lamar paineli noin 15 minuuttisen hittikimaran New Orleansissa pelattavan Super Bowlin tauolla.
Esitys lähti käyntiin legendaarisen näyttelijän Samuel L. Jacksonin alkusanoilla. Jackson oli sonnustautunut ikoniseen Uncle Sam -asuun. Näyttelijä toimi esityksen seremoniamestarina.
Performanssin puhuttavimmat sekunnit nähtiin sen puolivälin tienoilla. Tennislegenda Serena Williams ilmestyi mukaan Not Like Us -kappaleen aikana. Näyttämöllä tanssinut Williams vilahti kuvissa pariin otteeseen.
Katso koko esitys pääkuvan videolta!
Tennistähden väläyttelyä tulkittiin vahvasti Yhdysvalloissa. Not Like Us -raita on kappale, jonka Lamar on kirjoittanut pilkatakseen kanadalaisräppäri Drakea. Drakella ja Williamsilla taas on tapailemistaustaa vuosien takaa. Lisäksi Lamar ja Williams ovat molemmat kotoisin Kalifornian Comptonista.
Williamsin tanssimista hekumoitiin Drake-yhteyden vuoksi "ikoniseksi" Pohjois-Amerikassa. Välähdys sai aikaan vipinää esimerkiksi viestipalvelu X:ssä.
– Todistimme juuri julkisia hautajaisia, yksi käyttäjä kirjoitti Williamsin "kostotanssista" Draken suuntaan.
– Kendrick hankki Serena Williamsin tanssimaan Not Like Usin aikana. Likaista työtä, toinen jatkoi.