Hallitseva ravikuningatar Saaga S ja 4-vuotiaiden lämminveritammojen ikäluokkaa viime vuonna komentanut Callela Ladyboss ovat Triplatonni-ravien tähtiä.
Molempien kohdalla ylivirkeys on kysymysmerkki taustajoukoille kauden avauskilpailuissa, joissa voittajahevosta odottaa muhkea 3000 euron suuruinen ykköspalkinto.
11-vuotias suomenhevostamma, kaksinkertainen ravikuningatar Saaga S vetäytyi talvitauolle marraskuun puolivälissä ravattuaan arvovoiton Toto76-raveissa.
– Kerrankin on saatu vietettyä treenitaukoa niin kuin on suunniteltu. Hevosella ei ole ollut mitään terveysongelmia ja kelitkin ovat olleet kohtuulliset, omistaja-valmentaja Ilkka Pyysalo raportoi.
– Lunta olisi tietysti voinut olla enemmän, mutta jäällä on päästy hyvin ajamaan. Kerran Saaga oli tarhassa kolhaissut hokilla vuohisensa auki, mutta sen isompaa takapakkia ei ole tullut.
Viimeistelyajot kauden avausstarttiin sen sijaan on suoritettu poikkeuksellisesti – aiemmista vuosista poiketen raviradalla ei ole käyty kertaakaan.
– Muutaman ratahiitin olisin halunnut käydä ajamassa, mutta nyt ne jäivät olosuhteiden vuoksi tekemättä. Kotona tamma on kyllä tuntunut hyvältä, mutta vähän jännittää että mitenhän se jaksaa heti täyden matkan vetää muita hurjia vastaan, Pyysalo pohtii.
– Tämä ei ole myöskään mikään huippu matkustaja. Sen reissaaminen vähän paranee kisakauden edetessä, mutta tänään luvassa on varmaan aika touhukas ja äänekäs matka.
Oman mausteensa illan kilpailuun tuo hevosen mieliala – lähtöauton takana yli-innokkuus voi kostautua laukan muodossa.
– Hevonen on pikku hiljaa kerännyt painetta ja ollut kyllä aika virtavan oloinen kotitreeneissä. Viime kesänä sillä oli usein puolilaput, mutta nyt mennään avovehkeillä. Vetopallot on lisäksi käytössä. Toiveissa olisi saada ehjä startti, saada hevonen pysymään ravilla ja juoksemaan porukassa maaliin, Pyysalo tiivistää.
Saaga S kilpailee numerolla kolme jo ennen Toto4-kierrosta ravien kolmannessa lähdössä, johon pelataan Voittaja-peliä. Klikkaa tästä pelikupongille!
Heikki Korhonen.
Ei enää lasten leikkejä
Heikki Korhosen silmäterä, 5-vuotias Callela Ladyboss päätti sekin viime kautensa komeaan arvovoittoon marraskuussa, kun lämminverilahjakkuus seppelöitiin Derbyn Tammachampioniksi.
– Koko talvitauko on mennyt mahdottoman hyvin, eikä mitään negatiivista ole ilmaantunut. Eilen liikutettiin kevyemmin, ja maanantaina ajoin hiitin. Ihan se vaikutti olevan entisellään, Korhonen arvioi.
– Meillä ei tosin käydä radalla eikä ajeta vetojakaan kuin kovimmillaan 1.22-kilometrivauhtia, joten paikat tai henget eivät varmaan ole ihan viimeisen päälle auki. Tamma on kuitenkin saanut paljon liikettä, ja mielestäni sen pitäisi jo nyt riittää lähdössään pitkälle.
Suurin jännitys Callela Ladybossin suorituksessa kohdistuukin ensimmäisiin kymmeniin metreihin, jolloin laukka voi olla pinnassa etenkin tauon jäljiltä.
– Kevään ensimmäisissä starteissa yli-innokkuutta on aiemmin ollut havaittavissa. Siinä on kuskilla tarkka paikka, kun ei saisi pitää eikä laskea liikaa. Kun vain pääsisi ravia ensimmäiset viisikymmentä metriä ja saisi jonkun kohtuullisen paikan, niin loppu pitäisi olla jo helpompaa, Korhonen uskoo.
Treenikauden perusteella Callela Ladyboss on tosin kehittynyt myös henkisiltä ominaisuuksiltaan sitten nelivuotiskauden.
– Tamma on ollut viime aikoina oikein poikkeuksellisen maltillinen ja ymmärtäväinen, ihan kahdella sormella ajettavissa. Aiemmin se on ollut turhan meneväinen, nakellut niskojaan ja touhunnut sellaista ylimääräistä. Turha täpinä ja lapsen leikki vaikuttaisi jääneen pois, omistaja-valmentaja kehuu.
Callela Ladyboss kilpailee numerolla kolme Toto4-kierroksen avauskohteessa, johon pelataan myös Voittaja-peliä. Potissa on 2000 euroa Bonus-rahaa! Klikkaa tästä pelikupongille.
Lahden Toto4-ravit on huonojen rataolosuhteiden vuoksi siirretty ajettavaksi Vermon kaviouralle. MTV Maxilla ja CMore-palvelussa Toto4-riviä jännitetään tuttuun tapaan kello 19 alkaen.