Surkeimmat ajokelit pohjoisessa, muuallakin kannustetaan varovaisuuteen – "Idässä sataa iltapäivällä kaikkea mahdollista"

vaala
Lukijan sääkuva Vaalasta.Pekka Hatunen
Julkaistu 24.11.2017 06:55

MTV UUTISET

Kaikkein raskaimmat lumisateet ja huonoimmat ajokelit ovat tänä aamuna Pohjois-Suomessa, kertoo meteorologi Pekka Pouta.

– Todella huonot ajokelit ovat Lapin asiaa. Pahin pyry on Tornionjokilaaksossa, Pouta kertoo.

Ajokeli on Lapin lisäksi huono myös maan itä- ja keskiosissa. Kuopiossa on tänä aamuna sattunut rekan ja henkilöauton kolari. 

Iltapäivällä myös sateet siirtyvät itään.

– Idässä sataa kaikkea mahdollista. Lännessä aurinkokin voi tulla iltapäivällä näkyville, Pouta sanoo.

Lännessä ja etelässä sää on siis lauhtunut – toistaiseksi.

– Huomenna on tulossa uusi sadealue etelästä. Se on liikkumassa pohjoiseen.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa