Anne Kukkohovi purkaa tuntojaan Facebookissa. Hän suree viikko sitten menehtynyttä ystäväänsä, stylisti Teri Niittiä.
Kauneusalan yrittäjänä nykyään toimiva juontaja Anne Kukkohovi avautuu Facebookissa suuresta surustaan. Hän käy läpi tuntojaan ja ajatuksiaan, joita hänelle on herännyt vain viikko hyvän ystävänsä poismenon jälkeen.
Viime maanantaina uutisoitiin stylisti Teri Niitin kuolemasta. Kukkohovi ja Niitti olivat olleet jo vuosien ajan hyviä ystäviä. Te tekivät yhdessä myös AVAn tv-ohjelmaa Vuosia nuoremmaksi.
– Siitä on nyt viikko. Kaikista hämmentävintä on se, että kaikki jatkuu ennallaan. Ihmiset postailee juttuja, uusia uutisia tulee ja menee. Elämä menee eteenpäin ja niinhän sen pitääkin. Tuntuu vain hassulta, koska oma kello on jäänyt viikoksi jumiin. Ulkopuolinen olo.
– Mieli on yhä hämmentynyt, mutta kyllä sekin korjaantuu ja kuron ajan umpeen. Tai jätän siihen aukon, ei kai sekään ole kiellettyä, Kukkohovi kirjoittaa.
Teri Niitti kuoli viime viikon maanantaina. Hän joutui sairaalaan joulupäivänä sairauskohtauksen vuoksi. Teho-osastolla annettu hoito ei kuitenkaan riittänyt, sillä stylisti menehtyi.