Viihdemaailma on kokenut vuoden 2016 aikana suuria menetyksiä.
Vuoden 2016 ensimmäinen puolikas on ollut täynnä surullisia uutisia, kun monet rakastetut tähdet niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat menehtyneet.
David Bowie
Maailma menetti todellisen popikonin tamminkuun 10. päivänä, kun David Bowie menehtyi. Bowie oli sairastanut syöpää jo pitkään salassa. Bowie oli menehtyessään 69-vuotias.
Alan Rickman
Tammikuun 14. päivänä maailmalla levisi uusi suru-uutinen, kun Alan Rickman menehtyi. Myös Rickman menehtyi syöpään 69-vuotiaana. Rickman muistetaan muun muassa roolistaan Severus Kalkaroksena legendaarisessa Harry Potter -saagassa.
René Angélil
Kanadalaislaulaja Celine Dionin pitkäaikainen aviomies ja manageri René Angélil menehtyi pitkän syöpätaistelun jälkeen tamminkuun 14. päivänä. 73-vuotiaana kuollut Angélil taisteli syöpää vastaan 16 vuoden ajan. Dionin ja Angélilin liitto kesti yli 20 vuoden ajan, ja heille syntyi kolme yhteistä lasta.
Harper Lee
Kirjailija Harper Lee kuoli helmikuun 19. päivänä 89-vuotiaana. Lee muistetaan parhaiten teoksestaan Kuin surmaisi satakielen, jota on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta.
Sir George Martin
Ritariksi lyöty tuottaja, sir George Martin, tunnettiin ”viidentenä Beatlena”, sillä Martin toimi lähes kaikkien The Beatles -yhtyeen albumien tuottajana. Martin menehtyi maaliskuun kahdeksantena päivänä ollessaan 90-vuotias.
Frank Sinatra Junior
Frank Sinatra Jr oli Frank ja Nancy Sinatran kolmesta lapsesta keskimmäinen. Muusikko menehtyi 16. maaliskuuta 72-vuotiaana, kun hän sai yllättäen sydänkohtauksen kesken kiertueensa.
David Gest
Tuottaja ja tosi-tv-tähti David Gest menehtyi yllättäen Four Season -hotellissa Lontoossa huhtikuun 12. päivänä. Liza Minellin kanssa naimisissa ollut Gest oli kuollessaan vain 62-vuotias.
Doris Roberts
Kaikki rakastavat Raymondia -sarjaa tähdittänyt Doris Roberts kuoli nukkuessaan 90 vuoden iässä huhtikuun 17. päivänä. Roberts voitti Marie Baronen roolistaan neljä Emmy-palkintoa ja teki pitkän uran arvostettuna näyttelijänä.
Prince
Poptähti Princen kuolema järkytti musiikkimaailmaa huhtikun 21. päivänä. Prince löydettiin kotinsa hissistä tajuttomana. Kuolinsyyntutkijoiden mukaan rakastettu laulaja menehtyi opitaattien yliannostukseen.
Risto Salmi
Näyttelijä Risto Salmi menehtyi huhtikuun 27. päivänä infarktiin. Hänet muistetaan muun muassa sarjoista Raid, Taivaat tulet ja Hovimäki. Rooleista ikimuistoisin oli kuitenkin P.A. Turpeinen Maalaiskomedia-sarjassa.
Riki Sorsa
Suomalaisten rakastama laulaja Riki Sorsa hävisi pitkän kamppailunsa syöpää vastaan toukokuun 10. päivänä. Sorsa selätti kymmenen vuotta sitten kurkkusyövän, mutta lokakuussa 2015 häneltä löydettiin keuhkosyöpä. Hän kuoli kotonaan 63-vuotiaana.
Muhammad Ali
Viimeisin suru-uutinen vastaanotettiin kesäkuun 3. päivänä, kun legendaarinen nyrkkeilijä Muhammad Ali menehtyi. Ali taisteli Parkinsonin tautia vastaan peräti kolmen vuosikymmenen ajan. Hän oli kuollessaan 74-vuotias.