Matka Vantaan Myyrmäestä Espoon keskustaan osoittautui turhaksi. Syvä pettymys on selvästi aistittavissa ensimmäistä kertaa ruoka-apua hakemaan tulleen nuoren perheen kasvoilta.
Kaksi tuntia he jonottivat sateisella parkkipaikalla kymmenien muiden kanssa - ja ruoka ehti loppua.
– Kyllä olisi pitänyt varautua siihen, että porukkaa tulee paljon. Nyt on kyllä pettynyt ja turhautunut olo, Toni, 29, huokaisee.
Kolmisen vuotta seurustelleet Susanna, 23, ja Toni olivat miettineet ruokajonoa jo pitkään. Tähän saakka kirkolta saatu avustus on auttanut arkea. He tulivat Espooseen Tonin isän kanssa – pariskunnan tytär, 7 kuukautta, nukkuu päiväuniaan kärryissä sadesuojan kätköissä.
Perhe joutuu taistelemaan rahan kanssa joka kuukausi.
– Ruokakaupassa täytyy laskea tosi tarkkaan, että riittää rahaa joka asiaan. Teemme kotiruokaa, rahaa ei riitä millään esimerkiksi ulkona syömiseen. Varsinkin loppukuusta on todella vaikea ostaa mitään erilaista, Susanna kertoo.
Vielä joitain vuosia sitten Toni ei olisi voinut kuvitella itseään ruoka-avun ja leipäjonon asiakkaiksi. Hyväpalkkaista työtä riitti ja elämäntapa oli mukavien tulojen mukainen.
– Jouduin vaihtamaan firmaan, jossa oli pienempi liksa, mutta elämäntapa jatkui samana. Tuli autovelkaa ja pikavippejä vipin perään ja muita lainoja, Toni kertoo.
Irtisanominen oli lopullinen, kova kolaus. Työt meni, kymmenien tuhansien eurojen velka jäi.
– Pahalta se tuntui. Olen tottunut ikäni tekemään töitä, ensin kesätöissä ja suoraan ammattikoulusta menin taas työelämään, ja yhtäkkiä on työtön. Autoalalla on nyt paljon vaikeuksia, firmoja kaatuu, joten paikkoja ei vaan ole ollut auki, Toni sanoo.
– Ihan aluksi tuntui, kuin olisimme olleet lomalla, mutta parin kuukauden päästä totuus iski. Olimme tottuneet ostamaan melkeinpä mitä mieli teki, mutta yhtäkkiä piti laskea todella tarkkaan, että pärjäisi koko kuukauden, Susanna jatkaa.
– Kyllä arjen yhtäkkiä otti kovin nöyränä vastaan, Toni sanoo.
Haastattelua varten vetäydyttiin kahvilaan sateen suojaan.
Sama summa, makasi sohvalla tai ahkeroi töissä
Rankinta aikaa oli odotusaika, kun Susannalla diagnosoitiin raskausajan diabetes.
– Silloin piti syödä todella usein ja todella terveellisesti, ja se terveellinen ruoka maksaa enemmän. Se on silkka tosi, Susanna sanoo.
Nyt töitä on luvassa jonkin ajan kuluttua, mutta suuresti se ei perheen elämään taloudellisesti vaikuta.
– Saan saman rahan istumalla kotona tai menemällä tuonne töihin. Kun on ulosottovelkaa, on käytännössä sama makaanko kotisohvalla vai urakoinko työmaalla. Enempää ei käteen jää. Nyt olen kuitenkin ollut kaksi vuotta kotona, hermo ei vaan kestä tätä olemista. Pakko saada tehdä jotain, Toni sanoo.
Susannalla jäi opinnot kesken, kun tytär ilmoitti tulostaan. Nyt hän toivoo, että hänellä olisi ammatti ja työ ennen kuin hän täyttää 30 vuotta.
Korson metsistä ylös – ja konkurssiin
Tonin isällä Matilla on värikäs ja rankka elämä. Tällä hetkellä talousvaikeudet johtuvat pitkälti oman yrityksen konkurssista kolmisen vuotta sitten. Asioiden lopullinen selvittäminen on vielä edessä.
Matin käteen jää kuussa noin 400 euroa. Sillä rahalla on ruokittava itsensä ja iso koira – ja maksettava kaikki muutkin juoksevat kulut.
– Kyllä terveellisyydestä täytyy usein tinkiä, aika makkaravoittoista on meidän ruokamme. Moni kansanedustaja voisi kokeilla, millaista eläminen 400 eurolla kuukaudessa on, ja sitten tehdä päätöksiä tukien leikkaamisista.
Matti oli kuitenkin eri leipäjonojen asiakas jo ennen yrityksensä perustamista. Silloin hänellä oli raju elämänvaihe, joka kesti noin kolme vuotta.
– Sen ajan vietin pitkälti Korson metsissä. Oli mulla asunto, mutta viinan kanssa tuli läträttyä. Silloin kävin ruokajonoissa kun ei ollut mitään rahaa. Näistä ajoista väkimäärä on kyllä kasvanut huimasti ja jonoissa näkyy monitaustaisia ihmisiä.
Rakkaus lopulta pelasti Matin rajulta elämältä. Hetken elämä hymyili, kun vaimon lisäksi elämää helpotti oman yrityksen perustaminen.
Yritys kuitenkin kaatui konkurssiin ja vaimo kuoli jonkin aikaa sitten. Nyt hän sinnittelee arkea koiran kanssa kaksin.
– Yritystä tässä ei varmaan pysty enää perustamaan eikä iän puolesta ole oikein muutenkaan työtä ole paljonkaan tarjolla. Hakenut olen, mutta ikä tulee vastaan eikä haastatteluihin pääse, 52-vuotias Matti sanoo.
Huomenna uusi yritys
Isä katsoo poikansa tulevaisuutta hyvillä mielin. Pojan pieni tytär ja tuleva työpaikka lämmittävät myös isän mieltä.
Toni ja Susanna katsovat tulevaan ihan luottavaisesti, mutta myös realistisesti.
– Luultavasti elämämme on aika tätä samaa. Jos ei velkasaneeraukseen pääse, niin eipä sitä rahaa elämiseen oikein jää. Apua olen yrittänyt saada, mutta ei sieltä virastoista saa ketään kiinni ja auttamaan.
Kolmen sukupolven porukka aikoo yrittää huomenna uudelleen – jos vaikka aikaisempi tulo paikalle auttaisi ja pääsisivät kotimatkalle ruokakassien kanssa.
Kommenttiosio suljettu 4.9. klo 7.30 lukuisten asiattomien kommenttien vuoksi