Turkulainen Saana, 32, kertoo MTV Uutisille, miten hän selvisi velkakierteestä. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan Hyvä paha raha (Otava).
Saana Opacicilla on kuusi sisarusta. Rahasta oli lapsuudessa tiukkaa.
– Olin jo lapsena omaksunut vähävaraisen identiteetin ja aikuisena elin sen mukaan. Rahasta ei lapsuudessa puhuttu. Tai kun puhuttiin, sanottiin, että sitä ei ole.
Saana muutti kotoa 15-vuotiaana ja alkoi tehdä lukion ohella töitä siivoojana.
Lue myös: Asiantuntijat kertovat, milloin ja miten lapsille kannattaa opettaa rahankäytöstä: "Tässä iässä lapset alkavat ymmärtämään.."
Nuorena äidiksi
Kun Saana oli 18-vuotias, hän sai lapsen. Pian esikoisen syntymän jälkeen hän jäi yksin lapsen kanssa.
Silloisen kumppaninsa kanssa Saana oli tehnyt erilaisia hankintoja, jotka oli otettu hänen nimiinsä osamaksulla. Näitä olivat esimerkiksi televisio, tietokone sekä internet- ja puhelinliittymät.
Nyt nämä jäivät hänen kontolleen, sillä hänellä ei ollut varaa maksaa määräaikaisten sopimusten purkamisesta seuraavia sopimussakkoja.
Laskut vai lapsen tarpeet?
Rahaa ei juuri ollut, sillä Saana sai aluksi vain kotihoidontukea. Muita tukia hän ei heti saanut ja asumistukeakin alkoi tulla vasta pitkän odottelun jälkeen.
Saana joutui valitsemaan, maksaako hän osamaksuja vai hankkiiko lapselleen tarvikkeita ja ruokaa.
– Aika selkeää oli, että lapsesta pidetään huolta ja loput menevät, mihin menevät.
Saana sai apua isoäidiltään, joka asui lähettyvillä. Hän kävi tämän luona syömässä ja sai apua lapsen hoidossa, kun teki pitkää päivää töissä.
Lue myös: Rahapulaisen opiskelijan älynväläyksestä kasvoi kansainvälinen bisnes – näin käy käytettyjen muumimukien kauppa!
Häätöuhka
Kun vuokra oli parilta kuukaudelta jäänyt maksamatta, Saana sai häätöuhan. Vuokrarästit hän sai onneksi maksettua sosiaalitoimiston ja oman seurakuntansa avustuksella.
Jatkossa Saana huolehti siitä, että yksikään vuokra ei enää ollut myöhässä.
Kaikki muut laskut jäivät kuitenkin maksamatta, koska rahat menivät asumiseen. Muita laskuja hän päätyi hoitamaan pikavipeillä.
– Koetin niillä paikkailla tilannetta.
Koska pikavippejä oli helppo saada, hän velkaantui kovasti ja viivästyskorot kasvattivat velkasaldoa entisestään.
Tilanne karkasi käsistä
Rahaongelmat syvenivät. Saana kertoo voineensa henkisesti todella huonosti.
Hän yritti kohentaa mielialaansa ja itsetuntoaan tilaamalla netistä vaatteita itselleen ja lapselleen laskulla. Nekin summat korkoineen kasvoivat nopeasti suuriksi.
– Halusin, että olisi edes hetkeksi hyvä olla. Uusi vaate toi edes hetkeksi sellaisen itsevarmuuden ja hyvänolon tunteen, hän pohtii nyt.
Opintolaina
Noihin aikoihin Saana aloitti vaatetusalan opinnot ja nosti opintolainaa. Osalla siitä hän paikkasi pikavippejä ja muita vakuudettomia lainoja, kuten osamaksuja.
Saana tiesi, että tilanne oli ajautunut umpikujaan. Jossain vaiheessa hän kuitenkin lakkasi välittämästä siitä, että ei kyennyt maksamaan laskujaan.
Hän ei tiennyt, paljonko velkaa kaiken kaikkiaan oli, mutta sen hän tiesi, että sitä oli liikaa.
– En enää edes avannut perintäkirjeitä, koska ei ollut mitään, millä niitä maksaa.
Todella syvää ahdistusta
Rahaongelmat aiheuttivat Saanalle todella pahaa ahdistusta.
– Sellaista, mitä en osaa edes kuvailla.
– Olen varmaankin ollut silloin masentunut. Sitä ei koskaan diagnosoitu, koska en puhunut tästä kenellekään.
Saana on läheinen sisarustensa kanssa. He tiesivät hänen tilanteensa, mutta siitä ei sen enempää puhuttu. Jälkikäteen Saana pohtii, että puhuminen olisi ainakin helpottanut hänen oloaan.
Lue myös: Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
Ulosotto ja maksuhäiriömerkintä
Lopulta Saanalle postitettiin päätös siitä, että laskuja alkaa siirtyä ulosottoon. Hän menetti luottotietonsa ja sai maksuhäiriömerkinnän.
– En usko, että kukaan tahtoo ulosottoa, vaan yleensä se käy aika varkain ja niin se kävi minullekin.
Saana täsmentää, että ulosotto ei koskenut vuokraa eikä opintolainaa. Opintolainan suhteen hän sai sovittua erillisen takaisinmaksusuunnitelman.
Sen sijaan osamaksut, pikavipit, lääkärikäynnit ja sen sellaiset laskulle tulevat maksut menivät ulosottoon.
Saana ei enää muista, kuinka paljon velkaa enimmillään oli, sillä osa maksuista oli jo kuittaantunut ja osalle kasvoi lisää korkoa. Puhutaan kuitenkin useista tuhansista euroista.
Käänteentekevä hetki
Ulosotto kaikessa kauheudessaan oli käänteentekevä hetki Saanalle, sillä sen jälkeen laskulle tilaaminen ja velaksi eläminen loppui.
Hän alkoi tehdä töitä viikonloppuisin ja iltaisin opintojensa ohella, jotta saisi velat kuitattua. Osa palkasta ulosmitattiin joka kuukausi.
– Niin elin monta vuotta, kunnes velka oli kuitattu, hän kertoo.
Hän arvioi, että ulosottovelkojen maksuun meni pari kolme vuotta. Maksuhäiriömerkintä pysyi papereissa nelisen vuotta ja esti esimerkiksi vakuutusten hankkimisen. Opintolainaa hän maksoi vielä pidempään takaisin Kelalle.
Saanan vinkki velkaantuneille: Puhu!
”Vaikka toinen ei pystyisi auttamaan veloissa, niin puhuminen auttaa, kun joku on tukena. Se helpottaa ahdistusta. Voi tulla myös yllättäviä vinkkejä raha-asioiden hoitoon, joita ei itse olisi tullut miettineeksi”
Kertominen hävetti
Kun Saana tapasi nykyisen miehensä, hänellä ei ollut enää ulosottovelkaa. Häntä tosin hävetti kertoa velkaantumisestaan, mutta kumppani otti asian hyvin.
– Kaikesta pitää olla rehellinen ja avoin, mutta kyllä se oli vaikeaa, kun tilanne oli aktiivinen ja hankala.
Nyt kaikki on hyvin
Tätä nykyä Saanalla menee mainiosti. Hän on mennyt naimisiin miehensä kanssa, ja he elävät perhearkea kolmen lapsensa ja koiran kanssa. Luottotiedot ovat kunnossa, raha-asiat samoin. He asuvat nyt omassa kodissa, jota varten säästettiin ahkerasti muutama vuosi.
Saana opiskelee parhaillaan oikeustradenomiksi ja tekee keikkatöitä yrittäjänä markkinoinnin parissa. Hän pitää myös suosittua Instagram-tiliä, jolla on 31 000 seuraajaa.
Maltillista rahankäyttöä
Saana on nykyisin melko tarkka rahasta ja paljon suunnitelmallisempi kuin ennen. Huvitukset toki kuuluvat elämään, mutta esimerkiksi heräteostoksia hän ei juuri tee.
– Mieluummin panostan esimerkiksi elämyksiin kuin materiaan, jota pidin aiemmin suuressa arvossa.
Rahahuolia joskus on, kuten kaikilla, mutta yleisesti ottaen tilanne on hyvä.
– Vaikka tulisikin joku yllättävä kulu, se pystytään hoitamaan ilman, että se horjuttaa kokonaistaloutta, Saana kertoo.
Velkaantuminen on yhä tabu
Saana haluaa jakaa tarinansa, koska hänestä velkaantuminen on edelleen monen mielestä häpeällistä.
– Siinä on yhä edelleen sellaista tabua, että aina se velkaantuminen on oma vika ja että olet vain niin tyhmä ja huono rahan kanssa.
Hän muistuttaa, että kaikki eivät ponnista elämään samoista lähtökohdista.
– Puhutaan aina, että Suomessa kaikki lähtevät samalta viivalta, koska Suomi on hyvinvointivaltio, mutta ikävä kyllä emme kaikki lähde samalta viivalta ihan lähtien jo talouskasvatuksesta tai sen puutteesta.
Nykyisin asiat ovat hyvin. Kuva Saanan Instagramista. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Myötätuntoa, kiitos!
Omalla tarinallaan Saana haluaa myös osoittaa, että velkaantuminen ei ole lopullinen naula arkkuun ja että se ei määrittele ketään ihmisenä.
– Vaikka sinulla olisi maksuhäiriömerkintä, voit elää hyvää elämää ja kääntää kelkkaa.
Hän toivoisi myös myötätuntoisempaa asennetta rahaongelmista kärsiviä kohtaan. Ulkopuolinen ei koskaan tietää, mitä taustalla on eikä kukaan tieten tahtoen halua joutua velkakierteeseen.
– Olin nähnyt lapsuudessani ulosottovelkaisuutta ja päättänyt, että minulle ei käy niin, mutta elämä ja tilanne päätti toisin.
Katso myös: Vähävarainen äiti Krista, 23, kertoo, miten hallituksen leikkaukset iskevät arkeen
2:17